Venäläinen topografikartasto - Senaatin kartta - Päijät-Hämeen alueelta

Venäjän sotilasviranomaiset kartoittivat vuosina 1860-1914 suurin piirtein linjan Pori - Käkisalmi eteläpuoleisen Suomen mittakaavassa 1:21.000. Näin syntynyt kartasto käsitti 471 karttalehteä. Suomen suuriruhtinaskunta sai kaksi valokuvajäljennöstä kustakin tämän alkuperäiskartaston lehdestä koska oli osallistunut kartoituksen kustannuksiin. Tätä alkuperäisaineistoa on Suomessa kutsuttu nimellä Senaatin kartat. Maanmittauslaitos väritti Suomeen saadut alkuperäiskappaleet käsin tehden niihin samalla korjauksia. Maastokuvauksen tarkkuus on lähellä nykyaikaista peruskarttaa. Kansallisarkistossa säilytettävien karttojen väritys vastaa venäläistä käytäntöä: Pellot ovat valkoisia ja metsät taas on eroteltu eri värein havumetsiin, sekametsiin ja lehtimetsiin. Lahden lehti XIV 33 on kartoitettu vuosina 1874-75 juuri ennen Lahden kylän paloa vuonna 1877. Loviisan rata taas on rakennettu ja lisätty karttaan 1900-luvun alussa.

Sotilaallinen tarkoitus

Kun Suomi joutui Venäjän alaisuuteen vuonna 1809 Venäjä halusi kartoitustöillä liittää alueen emämaahan. Toinen syy tarkkaan kartoitukseen oli pelko siitä, että mahdollinen vihollinen hyökkäisi Venäjälle Suomen kautta. Kartan teetti Venäjän sotaministeriön topografinen osasto vuosina 1860-1914.

Suomi rahoitti kartoitusta

Suomen keisarillinen senaatti päätti vuonna 1885 osallistua vuosittain kartoitukseen 20 000 markalla 10 vuoden ajan ja kopioiden ostoon ja väritykseen lisäksi 10 000 markalla vuosittain. Karttasarja tallennettiin Senaattiin, siitä nimitys Senaatin kartasto.

Värillisiä ei ole tiettävästi painettu

Autonomian ajan topografinen kartoitus oli venäläisten sotilasviranomaisten yksinoikeus. Värillisten karttojen monistamiseen ei ollut tuolloin mahdollisuuksia, joten ne olivat erikoisuuksina vain harvojen tiedossa ja käytössä. Mustavalkoiset venäläiset topografikartat 1:42 000 olivat pitkään käyttökarttoja ja niitä painettiin erilaisina versioina. Helsingin ympäristöstä karttaa painettiin mittakaavassa 1:21 000 ja 1:20 000.

Maanmittauslaitos täydensi karttaa

Maanmittaushallitukseen nimettiin v. 1886 ylimääräinen virkamies valvomaan karttojen väritystä, nimistön korjailua ja täydentämistä. Maanmittauslaitos väritti kaksi sarjaa karttoja käsin. Karttoja väritettiin aluksi 40-50 kpl vuodessa myöhemmin 10-20 kpl vuodessa. Toinen sarja karttoja väritettiin venäläisen mallin mukaan ja sitä säilytettiin Senaatin arkistossa. Toinen sarja väritettiin myöhemmin suomalaisen käytännön mukaan pellot keltaisiksi ja metsät valkoisina. Tämä sarja on kärsinyt säilytyksestä. Nyt se on Sotamuseossa.

Kartografia

Kartan projektio on polyedriprojektio eli monisuunnikasprojektio. Karttakoordinaatiston nollameridiaani on Pulkovon observatorio Pietarissa. Kartan mittakaava on 1:21 000 (ns. puolen virstan kartta, jossa yksi tuuma kartalla vastaa puolta virstaa maastossa eli 533 m. ) Kartoilla on esitetty mittajana, jonka yksiköt ovat sasheneita (syli) 2.134 m. 500 sashenia on 1067 metriä eli 1 virsta.

Runkopisteiden tarkkuus

Kartoituksen runkopisteinä oli tähtitieteellisesti määrätyt pisteet, yleensä kirkontornit, jotka olivat 50-60 km:n etäisyydellä toisistaan. Tarkkuuskelloja ja lennätintä hyväksikäyttäen määritettiin runkopisteiden sijainti tähdistä.

Mittapöytäkartoitus

Kun kartoittaja apulaisineen saapui kylään suoritti hän ensin alueen yleiskatselmuksen ja etsi sopivat kumpareet ja mäet, joista oli mahdollisimman esteettömät näköalat. Jollekin tällaiselle korkealle paikalle kartoittaja pystytti mittapöytänsä ja suuntasi sen pohjois-eteläsuuntaan. Kompassin osoittama magneettisen pohjoissuunnan eranto tunnettiin jo tuolloin. Konseptipaperille laitettiin neula kuvaamaan sitä kumparetta, josta kartoitus aloitettiin. Kartoittajan osoituksen mukaan apuri nosti riu'un pystyyn sopivissa maastokohdissa, pisti samalla sen viereen numeroidun puikon ja huusi numeron taululle. Taululla oleva apulainen veti diopteriviivaimella suunnan seipääseen ja kirjoitti mittatikun numeron arvioidulle pisteelle. Näin "tikutettiin" kaikki taululta näkyvät selkeät havaintopisteet, peltojen nurkkaukset, rakennukset, puron suut, järven lahdet jne. Sen jälkeen asemapaikka muutettiin jollekin toiselle kumpareelle, josta mitattiin suunnat samaan tapaan ensimmäisestä lähtöpisteestä mitatuille paikoille ja jatkettiin samalla linjojen piirtämistä uusille maastokohdille. Mittaamalla kumpareiden välinen välimatka saatiin perusviiva. Näin jatkettiin uusille havaintopisteille. Perusviivan ja kahdesta tai useammasta tähystyspaikasta tehtyjen kulmamittausten mukaan voitiin trigonometrian sääntöjen mukaan määritellä etäisyydet eri havaintopisteisiin. Kartoitus eteni teiden mukaisesti. Peltoaukeilla, joista oli esteetön näköala, kartoittaja pystyi piirtämään yksityiskohtaisen ja tarkan kartan. Peitteisessä maastossa jouduttiin tarkkuuden saamiseksi avaamaan metsään selkälinjoja.

Nimistö

Nimistö on pääasiassa suomeksi ja ruotsiksi, mutta sotilaallisesti tärkeiden kohteiden osalta venäjäksi.

Karttamerkit

Kartat tehtiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Kartan kuvauksessa korostuvat paikantamiseen ja sotilaallisiin toimiin liittyvät seikat. Avoimet alueet kuvattiin vaaleilla väreillä, pellot olivat valkoisia, niityt vaalean sinisiä ja laitumet vaalean keltaisia. Niityillä ja laitumilla kuvattiin myös puoliavoimet pensoittuneet alueet havainnollisella varjostuksella. Soiden kulkukelpoisuus osoitettiin viivoituksen tiheydellä, mitä tiheämpi viivoitus sitä vaikeampi ylittää. Erilaiset tiet olivat tarkasti kartoitettu koska kartoitus tapahtui tieltä käsin. Siltojen rakenteen pystyi myös päättelemään kartalta. Virstanpylväät olivat paikantamisen kannalta hyviä maamerkkejä. Metsätyypit oli eroteltu voimakkaasti erottuvilla väreillä: Havumetsät violetilla värillä, lehtimetsät turkoosilla värillä, ja sekametsät - oranssin ruskealla värillä. Heli Ek selvitti karttojen merkintöjen selityksen diplomityönään vasta v. 1981.

Korkeuskäyrät edistyksellisiä

Ensimmäistä kertaa maaston korkeussuhteita kuvattiin vaakasuuntaisina leikkaustasoina eli korkeuskäyrinä. Siihen saakka maastomuotoja oli havainnollistettu ns. vuoriviivoilla, jotka olivat kyllä havainnollisia mutta eivät osoittaneet korkeustasoja. Korkeuskäyrien piirtäminen nopeutti huomattavasti piirtämistyötä, koska vuoriviivoituksen tekeminen oli työlästä ja aikaa vievää. Korkeuskäyrät ja korkeusluvut on esitetty 2 sashenin (4,27 m) välein.

Kartografisesti ja mittausteknisesti korkealuokkainen

Geodesian alalla venäläisillä oli johtoasema Euroopassa mittaustöiden ja tieteellisen tutkimuksen alalla. Myös kartografia sai tunnustusta. Suomi olikin 1800 luvun lopulla yksi parhaiten kartoitettuja maita maailmassa. Nykyisiin karttoihin verrattuna kartta on vieläkin kaunis taideteos.

Mitä kartalta näkee?

Kartalta voi jälkeenpäinkin todeta että siinä Lahden kylä on kasvun kynnyksellä. Lahden kylä oli varsin tiivis, nykyisen torin ympäristössä asui noin kuusisataa asukasta. Hollolan Lahti oli kylä, jota maantiet ja radat halkoivat. Satama yhdisti vesitiet ja kansainvälisen liikenteen ja teollisuus syntyi logistisesti edulliseen paikkaan radan ja vesitien yhtymäkohtaan. Laajat peltoalueet muodostivat komean avoimen maiseman, jossa valtakunnalliset maantiet risteilivät luonnon muovaamilla reiteillä. Lahti on syntynyt ja kehittynyt luonnollisen sijaintinsa edellytyksillä omin voimin ilman hallitsijan mahtikäskyä.

Onko kaikki muuttunut?

Oliko Vesijärvi tuolloin kirkas lähdejärvi? Saattoi olla koska peltoja lannoitettiin vain karjanlannalla. Oliko Porvoonjoki puhdas? Ehkä, muttei kirkas koska joki kuluttaa mutkitellessaan savimaata ja muotoilee uomansa uudelleen. Onko vanhoja kyliä vielä jäljellä? Ämmälän kylä on vielä entisensä. Tulviko Launeen pelloilla ennen? Paskurinoja sai alkunsa Launeen lähteestä ja vettä tuli paljon koska Launeen markettien kohdalla oli pitkulainen lammikko. Kartalla Renkomäki on vielä neitseellinen ja muodokas, jota harva enää muistaa. Radat ja vanhat tiet ylittävät Salpausselän matalimmilta paikoilta. Rakentaminen tapahtui ennen luonnon ehdoilla. Teivaanmäelle tai oikeammin Likolammelle meni tie, pellavanliotuspaikalleko? Teivaanrinne päättyi ennen jyrkästi järveen, nyt vesiraja on kauempana. Vesijärven pintaa onkin laskettu. Salpausselän harju ja ulkoilualue on merkittävä historiallinen muistomerkki vanhoine polkuineen keskellä kaupunkia. Nykyisen rautatieaseman itäpuolella oli posti. Rautatieasema oli HTC:n nykyisen parkkitalon vieressä.

Mitä hyötyä kartasta on?

Historiantutkijalle kartta on erinomainen dokumentti, joka yhdistää tapahtumien ajan ja paikan. Maankäytön suunnittelijoille kartta selittää kehityksen syitä ja seurauksia. Samalla se opettaa ennakoimaan tulevaa kehitystä. Kaupungin asukkaita kartta opettaa arvostamaan ympäristöään. Kartta on myös tieteellinen dokumentti.