Eklund, Julius Albin (1866-1947)


eklundjuliusalbin.jpgLoviisassa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt kauppias Albin Eklund aloitti liikemiehen uransa harjoittelijana Helsingissä. Sieltä hän siirtyi Heinolaan ja edelleen vuonna 1892 Lahteen. Hänen sisarellaan Olga Eklundilla oli täällä jo 1880 perustamansa kirjakauppa.

Albin Eklund perusti Lahteen sekatavarakaupan. Sisarensa kuoltua Albin Eklund jatkoi tämän kirjakaupan pitoa. Eklund oli monipuolinen liikemies, jolla oli useita eri yrityksiä. Vuonna 1909 Eklund luopui siirtomaa- ja sekatavaraliikkeestään muutamaksi vuodeksi, mutta otti sen muutaman vuoden kuluttua uudelleen haltuunsa. Hän muutti liikkeen osakeyhtiöksi, joka sai nimen Lahden Talousliike Oy. Eklund kuului yhtiön johtokuntaan vuoteen 1929 asti, jolloin hän vetäytyi lopullisesti eläkkeelle.

Albin Eklund oli kunnallisissa luottamustoimissa paljon käytetty mies. Kauppalakaudella hän oli muun muassa rahatoimikamarin jäsen. Eklund valittiin niin sanotulta liikemiesten listalta Lahden kaupungin ensimmäiseen valtuustoon. Hän oli pitkään jäsenenä kansakoulujen johtokunnassa ja toimi kaupungin tilintarkastajana.

Eklund oli mukana myös erilaisissa järjestöissä ja harrastustoiminnassa. Hän mukana jo 1894 yrityksessä perustaa kauppiasyhdistys Lahteen. Sittemmin hän oli näkyvästi mukana Lahden Liikemiesyhdistyksen toiminnassa ja oli erityisen aktiivinen kauppakoulun saamiseksi Lahteen. Albin Eklund oli innokas purjehtija ja kuului Lahden Purjehdusseuraan. Hän oli myös hyvin kiinnostunut hevosurheilusta. Perheettömänä miehenä Albin Eklundilla oli aikaa osallistua erilaisiin rientoihin ja hänet tunnettiinkin todellisena "joka paikan" miehenä.