Lyytikäinen, Otto (1877-1952)


lyytikainenotto.jpgOtto Lyytikäinen oli vasta 30-vuotias kun hänet nimitettiin Lahden pormestariksi. Hän oli osoittanut kykynsä ja taitonsa lahtelaisille jo kauppalanhallinnossa. Valintaan lienee vaikuttanut myös se, että nuoren kaupungin johtavaan tehtävään haluttiin nuori ja tarmokas mies.

Otto Lyytikäinen syntyi 26.6.1877. Hän tuli ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lyseosta vuonna 1896. Yliopistossa Lyytikäinen suoritti oikeustutkinnon joulukuussa 1901. Pian sen jälkeen hänet nimitettiin Lahden kauppalan rahatoimikamarin ja kauppalanhallituksen sihteeriksi. Lisäksi hän toimi Hollolan Säästöpankin kamreerina. Näissä tehtävissä Lyytikäinen työskenteli vuoden 1904 lopulle asti. Silloin hänelle myönnettiin varatuomarin arvo ja hän siirtyi helsinkiläisen asianajotoimisto Castrén-Snellmanin palvelukseen.

Lahden kauppalan palveluksessa ollessaan Lyytikäinen osallistui hyvin innokkaasti erilaisiin paikallisiin hankkeisiin. Hänet muistettiin muun muassa kaupunkiasian ratkaisun kiirehtijänä.

Pormestarin vaalissa Lyytikäinen sai huomata, etteivät lahtelaiset olleet häntä unohtaneet. Vaikka Lyytikäinen käytöksessään korostikin savolaisuuttaan hänestä tuli Lahdessa hyvin pidetty ja arvostettu henkilö. Hänestä tuli myös hyvin vaikutusvaltainen. Leikkisästi todettiin, ettei Lahdessa voinut kissaakaan ristiä kysymättä Lyytikäiseltä sille nimeä.

Lyytikäinen oli hyvin kiinnostunut rakennustoiminnasta. Erityisen kiinnostunut hän oli aikanaan valtavasta kaupunkitalohankkeesta. Siinä hän samalla ratkaisi raastuvanoikeuden ja maistraatin alkuvuosien toimitilaongelman.

Otto Lyytikäinen tunnettiin myös kiivaana urheilumiehenä. Hän oli useita vuosia Lahden Hiihtoseuran puheenjohtajana ja vaikutti olennaisesti Salpausselän kisojen käynnistymiseen. Kerrotaan, että Lyytikäisen pormestarikaudella Lahden raastuvanoikeus oli virka-ajasta huolimatta suljettuna Salpausselän kisojen aikana.

Otto Lyytikäinen oli aktiivinen myös oman ammattinsa kehittämisessä. Hän oli Suomen maistraattien ja raastuvanoikeuksien yhdistyksen perustajajäsen sekä sen ensimmäinen puheenjohtaja.

Vuoden 1936 lopulla Lyytikäinen yllätti lahtelaiset täydellisesti: hän siirtyi kihlakunnantuomariksi Liperin tuomiokuntaan työskenneltyään lähes 30 vuotta Lahden pormestarina. Ratkaisuun lienevät vaikuttaneet voimakkaimmin taloudelliset seikat. Lahden kaupunki suhtautui pääsääntöisesti torjuvasti hänen esittämiin palkankorotustoiveisiin ja lisäksi vielä 1930-luvun puolivälissä hänen virkasivutulonsa eli niin sanotut sporttelit vähenivät tuntuvasti. Lyytikäisen tunnoista saa pienen käsityksen hänen eräästä kollegalleen lähettämästä kirjeestä, jossa hän yhdistysasioiden lisäksi kertoi henkilökohtaisia kuulumisiaan:

"Muuta ei kanssani ole tapahtunut kuin että sivutulot kuivuvat melkein olemattomiin. Rikosasioita on paljon, vaan siviili- ja ilmoitusasioita ei juuri nimeksikään. Kyllä tässä pitäisi päästä paremman kannikan kylkeen, jos mieli haju housuissa pysyy, vaan saa nähdä mitä korkeat herrat siitä meinaa".

"Korkeat herrat" olivat Lyytikäiselle suosiollisia. Hänet nimitettiin kihlakunnantuomarin virkaa, jota hän hoiti aina 70-vuotiaaksi asti. Virkauran päätteeksi Tasavallan presidentti myönsi Lyytikäiselle laamannin arvon tunnustuksena arvokkaasta tuomarin työstä ja monista ansioistaan yhteiskunnan eri aloilla. Otto Lyytikäinen kuoli Joensuussa 75-vuotiaana 3.7.1952.