Stockus, Sten Sture (1846-1902)

stockusstensture.jpgApteekkari K. E. Waldstedt avasi Parinpellossa Hollolan ensimmäisen apteekin 12.6.1860. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän siirsi sen Lahden kylään. Apteekki siirtyi Sten Sture Stockuksen haltuun 20.10.1873.

Stockuksen apteekki tuhoutui kylän palossa kesällä 1877. Apteekkari siirtyi väliaikaisesti kylän koulun yläkertaan. Vuonna 1879 Stockus muutti kauppalaan torin laitaan kortteliin 12, josta hän vuokrasi liikehuoneiston. Sieltä hän siirtyi Rautatienkatu 20:een vuonna 1883. Liikehuoneistoon kuului apteekkihuoneen lisäksi erityinen varastohuone säilytyslokeroineen. Sen vieressä oli laboratorio.

S. S. Stockus oli tarmokas apteekkari, jolla oli parhaimpina aikoinaan haara-apteekit Lammilla, Padasjoella, Lopella ja Hämeenkoskella. Lahdessa hän kokeili myös suklaan valmistusta.uusi_suometar__24_12_1883.jpg

Stockus oli näkyvä hahmo myös Lahden kauppalan kunnalliselämässä. Hän oli kauppalan ensimmäinen varainhoitaja ja kauppalanhallituksessa vuodet 1883-93. Stockus oli erityisen kiinnostunut paikkakunnan terveydellisten olojen kehittämisestä. Hän muutti Lahdesta vuonna 1895 ja kauppalan apteekkioikeudet siirtyivät A. V. Grönmarkille.