Lahden kylä

Lahden kylän kantatalot

Lahti oli keskiajalta lähtien Hollolan suurimpia kyliä. Taloluku vaihteli kahdenkymmenen molemmin puolin. Kylän kantataloja olivat Pekkala, Paavola, Rekola, Juhakkala, Juustila (Jussila), Mäkelä, Kittelä, Huovila, Saksala, Marola, Hennala, Savola, Kartano, Sipilä, Seppälä, Leikkola, Hörölä, Nikkilä, Anttila ja Helkala. Vuonna 1634 taloja oli 24. Hallinnollisesti kylä kuului Hollolan pitäjän Okeroisten neljänneskuntaan. Seurakunnallisesti kylä oli osa Hollolan kirkkopitäjää.

Lahden kylän talot maksoivat veronsa Tukholmassa sijainneelle sotilassairaalalle. Ratsutiloja olivat Helkala (vuodesta 1642), Kartano (vuodesta 1664), Sipilä (vuodesta 1663) ja Leikkola (vuodesta 1666).

Lahden kylän kohdalla tehtiin isojakoon liittyviä valmisteluja ja selvityksiä 1750- ja 1780-luvuilla. Nils Westermark laati vuonna 1752 Lahdesta kartan, jonka mukaan kylässä oli edelleen 20 taloa, kapakka, torppia ja muita sekalaisia rakennelmia, jotka Kartanoa lukuun ottamatta olivat melko tiiviinä ryppäänä kylää halkovan maantien molemmin puolin. Jokaisen rakennusryhmän yhteydessä oli humalatarha, pieniä peltotilkkuja, ryytimaita sekä hieman syrjemmällä riihitarha.

Vuonna 1632 laaditun väestöluettelon mukaan Lahden kylässä asui 101 henkilöä, joista 65 talollisia ja heidän omaisiaan, yksi käsityöläinen, sotamiehiä ja heidän perheitään sekä loisia ja kerjäläisiä 13. Saman vuosisadan lopulla kylän väkiluvuksi ilmoitettiin 69, mutta siitä lienee karsittu loiset ja kerjäläiset. 1700-luvun puolivälissä luku oli vain 76, mutta alkoi sen jälkeen voimakkaasti kasvaa niin, että vuonna 1800 Lahti oli 420 asukkaallaan Hollolan suurin kylä. Kylässä asui tuolloin talollisten lisäksi neljä käsityöläistä: räätäli, suutari, kankuri ja seppä.

Lahden kasvaessa kyläkeskuksen ympäristöön syntyivät Niemen, Reunan, Lotilan, Metsä-Rekolan, Pipon, Peltolan, Rajalan, Kallioisten, Metsä-Hennalan ja Patomäen talot. Käsityöläiset asettuivat Kolkanmäelle eli nykyiselle kirkonmäelle. Kylän taloilla oli torppia Kivistönmäellä, Kujalassa, Haisevalla, Kolavalla, Kenankankaalla, Vahteristossa ja Mytäjäisissä. Pikku-Vesijärven rannassa oli pari kalastajan mökkiä ja Reunan luona myös muutamia mökkejä. Kaikkiaan Lahden kylässä oli 1800-luvun alkupuolella lähes 50 taloa ja lukuisia itsellisten mökkejä, joista osa kylän itäosissa oli osittain maahan kaivettuja saunoja eli möysiä. Näiden mukaan tunnettiin myöhemmin koko asuinalue.

Elämä Lahden kylässä

Lahden kylän talot olivat tonteillaan hyvin tiiviissä ryhmässä ja usein lähellä naapureitaan. Lahden kauppalan historian kirjoittaneen Kaarlo Niemisen mukaan "pienempien talojen pihamaat olivatkin niin kaitaiset, että tuskin sai hevosen ajoneuvoineen niissä käännetyksi, ja talojen rakennukset olivat niin lähellä toisiaan, että vaivoin pääsi kulkemaan niiden välitse."

Asuinrakennukset olivat pääasiassa paritupia, joissa kahden tuvan välissä oli porstua ja kamari. Lahden kylää asuttivat lähinnä talonpojat. Nieminen arvelee, etteivät "herrat viihtyneet" kylän ahtaudessa. Poikkeuksen teki kuitenkin Kartanon ratsutila, joka oli aatelissuvun omistuksessa 1860-luvulle asti.

Talousrakennukset olivat tiiviinä ryhmänä asuinrakennuksen vieressä tai sitä vastapäätä. Ainoastaan riihet ja saunat sijoitettiin hieman etäämmälle muista rakennuksista. Pihapiiri jakautui mies- ja karjapihaan, jotka tontin koosta ja muodosta riippuen erotettiin toisistaan aidalla tai rakennusten sijoittelulla.

Lahden kylän alue oli edullinen maatalouden harjoittamiselle: 1600-luvun lopun ratsutilojen tarkastuspöytäkirjojen mukaan peltoja ja niittyjä oli kohtalaisesti ja metsääkin kotitarpeiksi. Kylvömäärissä lahtelaiset jäivät kuitenkin alle Hollolan muiden kylien keskimääräisen tason. Samoin karjaa Lahden taloissa oli vähemmän kuin muualla Hollolassa.

Lahtelaisten peltoviljely perustui sarkajakoon 1800-luvun puoliväliin asti. Tässä järjestelmässä kylän pellot ja osittain niitytkin oli jaettu sarkoihin talojen kesken. Jokaiselle talolle kuului kyläosuutensa mukainen määrä sarkoja, joiden tuli sisältää tasapuolisessa suhteessa sekä hyvää että huonoa maata. Sarkajakoon kuului vainiopakko, jonka mukaan yhteisellä pellolla oli noudatettava yhtäläisiä työtapoja ja kaikki peltotyöt oli tehtävä samoina aikoina sarkanaapureiden kanssa. Sarkajaetuilla pelloilla noudatettiin kaksivuoroviljelyä, jota toteutettiin jakamalla pellot suoraviivaisesti aidalla kahteen osaan. Niistä toinen puoli oli aina kesantona ja laidunalueena ja toisella puolella kasvoi vilja.

Isojaon toimittaminen aloitettiin Lahden kylässä 1780-luvun lopulla. Kommissiomaanmittari J.G. Lemberg sai työn päätökseen vuonna 1798, mutta jakoon liittyi niin paljon epäselvyyksiä ja riitoja, että lopullisesti isojako vahvistettiin Lahdessa vasta vuonna 1850.

web_07_neg27748.jpg

Lahdessa siirryttiin isojakoon hieman takerrellen, eikä jaon mahdollistamia uusia menetelmiä ja viljelyitsenäisyyttä hyödynnetty kovin nopeasti. Savolan (Pipon) tilan isännäksi 1860-luvulla tullut Erik Pippo oli edistyksellisen maanviljelyn esikuvia. Hän hanki kylän ensimmäisen kääntöauran. Pippo poisti pelloiltaan haitalliset pientareet ja kaivoi kaikki ojansa "kahta vertaa syvemmiksi entisestään". Pipon esimerkki toi uutta yritteliäisyyttä kylän maatalouteen. Lämpimän ihanteellisesti kotiseutuunsa suhtautuneen kiertokoulunopettaja Villehad Vuorisen mukaan lahtelaiset olivat aina hieman edellä naapurikylien asukkaita, ja tämä ilmeni "ainakin taloudellisesta elämästä ja käytännöllisestä sivistyksestä".

Kalastus oli lahtelaisille tärkeä lisäelinkeino. Vesijärven kalavedet jaettiin järvenrantakylien kesken jo keskiajalla. Kalastusalueiden rajoja valvottiin tarkasti, ja ne antoivat aihetta myös jatkuviin riitoihin ja käräjöinteihin.

Metsästyksen taloudellinen merkitys hävisi eräkauden päättymisen myötä jo uuden ajan alussa. Eränkäynnissäkin oli kalastuksella aina tärkeä ellei hallitseva rooli

Maantieteellinen asema tarjosi Lahden talollisille talvisin hyvät mahdollisuudet rahdinajoon. Rahdinveto ja ulkopuolisten rahdinvetäjien huoltaminen toi lahtelaisille mukavia lisätuloja ennen rautatien valmistumista (1870) ja hetken vielä sen valmistumisen jälkeenkin. Vuorisen mukaan naapurikylät seurasivat tilannetta hieman kateellisina: "Kyllähän raha Lahteen poikkeaa, se tulee akkunoista ja ovista siellä muutamiin taloihin".

Lahden kylän viimeinen vuosikymmen

Maakaupan vapautuminen 1860-luvun alussa houkutteli nopeasti kauppiaita ja käsityöläisiä Lahteen. Kylän ensimmäiseksi kauppiaaksi mainitaan talollinen Eerik Juho Juustila. Hän kauppasi Heinolasta tuomaansa kahvia, sokeria, sikuria, tupakkaa, tulitikkuja ja muita vastaavia tuotteita jo ennen maakauppakiellon kumoamista. Lahden ensimmäisen varsinaisen siirtomaatavarakaupan avasivat loviisalaiset Hultin ja Appelqvist. Heitä seurasi joukko nimenomaan loviisalaisia kauppiaita, jotka näyttivät tuntevan erityistä mielenkiintoa Lahden kehitystä kohtaan. Ensimmäiset kaupat olivat hyvin vaatimattomia ja niiden valikoimat pieniä.

Riihimäki-Pietarin rautatien rakentaminen ja valmistuminen toivat uutta vireyttä Lahden kylän liike-elämään. Vireyttä lisäsi vielä vuoden 1868 elinkeinoasetus, joka poisti maaseudulta useita elinkeinoharjoituksen esteitä. Vuosien 1868-78 välillä Lahteen asettui 21 kauppiasta, 35 käsityöläistä ja kolme ravintoloitsijaa. Monen yritystoiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Yrittämistä haittasi erityisesti kylän ahtaus ja talollisten haluttomuus myydä rakennus- ja varastotontteja.

Vuosien 1867 ja 1868 suuret kato- ja nälkävuodet koskettivat voimakkaasti Hollolaakin ja erityisesti Lahden kylää. Huhut ja tiedot rautatietyömaasta houkuttelivat tuhansia ihmisiä ratalinjaukselle työnhakuun. Nälän ja tautien uuvuttamat ihmiset olivat viedä kovia kokeneen Lahden perikatoon. Nälkä ja ahtaus aiheuttivat pian kulkutauteja, jotka levisivät rautatietyöläisistä myös alueen vakinaiseen väestöön. Pitäjän ulkopuolisia ihmisiä kuoli niin paljon, että Hollolassa kieltäydyttiin hautaamasta näitä seurakunnan hautausmaahan. Niinpä rautatietyömaalla kuolleille piti tehdä radanvarteen tilapäisiä hautausmaita. Työmaan edistyessä tilanne hieman helpottui, ja vuoden 1868 lopulla pahin hätä oli ohitettu.

Rautatien ja Vesijärven kanavan valmistuminen houkutteli odotetusti teollisuutta Lahden seudulle. Samoihin aikoihin rautatien valmistumisen kanssa rakennettiin Vesijärven rantaan Lahtis Ångsåg Ab:n saha. Neljä vuotta myöhemmin Kartanon isäntä August Fellman liikekumppaneineen rakensi oman sahansa, Lahden Uuden Sahan. Jo aiemmin Fellman oli rakennuttanut apteekkari K.E. Wahlstedtin kanssa oluttehtaan Niemeen.

web_vaaksy_rneg50893.jpg

Väkijuomakauppiaat ja -tehtailijat pyrkivät innokkaasti Lahteen, mutta Hollolan kunta vastusti näitä kiivaasti. Kunnan asenteesta huolimatta Lahdessa rehotti julkea salakapakointi. Se aiheutti paljon epäjärjestystä ja levottomuutta.

Lahden kylä muuttui 1870-luvun alussa nopeasti ahtaaksi asema- ja teollisuuskyläksi, jonka sosiaalisia ongelmia eivät sen paremmin Hollolan kunta kuin kruunukaan pystyneet hoitamaan. Lehdissä Lahtea kuvattiin hyvin ankeasti: "Lahti ei näinä aikoina ole viettänyt mitään idyllistä kyläelämää. Alinomaista irtaimen väen kulkua edestakaisin, milloin työssä, milloin joutilaana. Tauteja, hätää ja kurjuutta. Siveettömyyttä, juopumusta ja rikoksia..". Hurjimmat kuvaukset kertoivat, että "Tappelut ja rähinä kuuluvat päiväjärjestykseen ja välkkyvät puukot ja puukonpistot eivät täällä ole tavattomia. Täällä on oikea Amerikka ja pitäisi oikeastaan kulkea revolveri taskussa, ollakseen turvassa".

Suurimmat ongelmat liittyivät kylän asuntotilanteeseen. Rautatien rakentamisen yhteydessä nousi jälleen esille kysymys kaupungin perustamisesta Lahteen. Päätöstä odotellessa kukaan ei halunnut tehdä suuria rakennusinvestointeja tai tonttijärjestelyjä. Vuonna 1875 kylän asukasluvuksi arvioitiin jo noin 600. Lukuun sisältyivät "peruskyläläisten" lisäki viisi kauppiasta ja 22 käsityöläismestaria perheineen ja palveluskuntineen sekä kahden sahan ja yhden olutpanimon työläiset. Kylän kaikki asumiseen vähänkin kelvolliset rakennukset olivat käytössä, ja lisäksi kylän liepeille syntyi epämääräisiä hökkelikokonaisuuksia. Kylä slummiutui pahoin.

Kesäkuun 19. päivänä 1877 Lahtea kohtasi uusi onnettomuus: lähes koko kylä paloi maan tasalle. Onnettomuus osoittautui paikkakunnan kehityksen kannalta onneksi. Viranomaiset ottivat jälleen kaupunkiasian vakavaan harkintaan. Jo paloa seuranneena päivänä Lahteen saapui läänin kuvernööri, ja sanomalehdet uskalsivat kertoa toiveikkaasti kaupunkihankkeen toteutumisesta.

Kaupunkihankkeen valmistelussa edettiin kuitenkin kaikkein vaatimattomilla tasolla. Senaatti päätyi esittämään kauppalan perustamista Lahteen. Kesäkuun viidentenä päivänä 1878 julkaistiin "Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus kauppalan perustamiseksi osaksi Lahden kylän talojen tiluksille Hollolan pitäjässä, osaksi Järvenpään kylässä, molemmat Hollolan pitäjässä".

web_12_lahti_kauppala.jpg

Kauppalan keskus kaavoitettiin palaneen kylänosan paikalle. Kauppalan rakentaminen käynnistyi melko verkkaisesti, eivätkä viranomaiset asettaneet kovin suuria toiveita sen kehitykselle. Talonpoikainen elämänmuoto säilytti näkyvän aseman vielä pitkään kylän ytimen katoamisen jälkeenkin. Kauppalan alueelta pois siirtyneet talonpojat rakensivat uudet talot lähiympäristöön. Kauppala rajautui monilta osin suuriin viljelysmaihin, erityisesti luoteis- ja pohjoispuolelta, jossa Kartanon isäntä, kapteeni August Fellman esti kauppalan ja myöhemmin vielä kaupunginkin laajenemisen Vesijärven rantaan.