Kauppa ja palvelut sotien välisenä aikana Lahdessa

Maailmansotien välisenä aikana Lahden talousalueella oli asukkaita noin 200.000. Karkeasti ottaen alue rajautui pohjoisessa Kuhmoisiin, idässä Kymijokeen, etelässä Myrskylään ja lännessä Lammille. Lahti oli maatalousvaltaisen alueen selkeä kauppa- ja palvelukeskus.

Kauppaliikkeet hakeutuivat Lahdessa mielellään torin ja pääkatujen, lähinnä Aleksanterinkadun ja Rautatienkadun varsille. Tällä alueella kiinnitettiin myös suurin huomio liikehuoneistojen kehittämiseen, siisteyteen ja hygieniaan. Samoin näyteikkunoiden kehitys ja käyttö oli keskustassa nopeinta.

Aimo Halila vertaa Lahden historiassaan sotien välistä Lahden liike-elämää "suuriin kansallisiin urheilukisoihin, joihin saapui voiton tavoittelijoita eri puolilta maata, joissa taistelu oli kiihkeä ja joissa saavutettiin merkittäviä tuloksia. Rohkeasta kilpailusta tulikin eräs Lahden nousun avaimista."

Vähittäiskauppa erikoistuu

Vielä Lahden kaupungin perustamisen aikaan vähittäiskauppaa harjoitettiin liikkeissä, jotka pitivät hyvin laajaa valikoimaa. Erikoisliikkeitä oli hyvin vähän. Tilanne alkoi kuitenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen muuttua nopeasti.

Kaupankäyntiä sääntelevä lainsäädäntö eriytti erityisesti elintarvikekauppaa. Erään laskelman mukaan Lahdessa oli vuonna 1938 120 erilaista elintarvikeliikettä. Niistä 24 oli sekatavara-, 18 maito-, 24 lihakauppoja, 15 osuuskaupan sivumyymälöitä ja 39 tarkemmin erottelematonta elintarvikekauppaa.

Elintarvikekaupan eriytymiseen vaikuttivat keskeisesti hygieniaan liittyvät seikat. Elintarvikekaupassa yleistyi myymälätyyppi, jossa liha-, maito- ja sekatavaraosastot oli erotettu omiksi osastoikseen. Viime mainittua osastoa kutsuttiin 1960-luvulle asti siirtomaatavaraosastoksi.

1930-luvun lopulla Lahdessa oli elintarvikekauppojen lisäksi noin 150 muuta vähittäiskauppaa harjoittavaa kauppaliikettä. Niistä huomattavin osa oli kangas- lyhyttavara- ja asusteliikkeitä (27), pukimoita (37) ja kenkäkauppoja (15). Lisäksi oli viisi erityistä muotiliikettä.

1920-luvun puoliväliin asti Lahden huomattavin kangas- ja lyhyttavarakaupan edustaja oli kunnallisneuvos G. Fagerholm. Hän aloitti kaupanteon Lahdessa jo vuonna 1888 ja kasvatti yrityksestään suurliikkeen, jota hän johti kuolemaansa asti, vuoteen 1927.

Lahden seudulla valmisvaateteollisuus kehittyi ja laajeni nopeasti. Valmisvaateliikkeet keskittyivät torin ympäristöön. Valmisvaateliikkeistä vanhin oli I. Mankosen liike, joka perustettiin vuonna 1907 ja se toimi vuoteen 1929 asti. Se sai kilpailijoikseen vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa G. Fagerholmin perustaman Lahden Pukimoliikkeen ja A. Vihervaaran valmisvaateliikkeen. Hieman myöhemmin torin ympäristöön ilmestyivät E. Lindqvistin Atlas-pukimo ja Helmi Anderssonin Muoti- ja turkisliike.

Hjalmar ja Inkeri Tuomisen aloittivat 1920-luvun alussa valmisvaatekauppansa yhteydessä myös vaatteiden valmistuksen, joka laajeni myöhemmin merkittäväksi teolliseksi tuotannoksi. Samaan tapaan moni muukin alan yrittäjä laajensi toimintaansa. Lähiympäristön valmisvaatetehtaat puolestaan myivät tuotteitaan suoraan tehtaalta tai perustivat liikkeitään Lahteen. Torilla käytiin myös paljon valmisvaatekauppaa.

web_69_1974_986.jpg

Lahtelaisen kenkäkaupan vanhin yrittäjä oli Aleksanterinkatu 19:sta toiminut E. A. Mattlin. Se sai 1920-luvulla kilpailijakseen J. Monosen jalkineliikkeen, joka laajensi toimintaansa vähittäiskaupasta tukkukauppaan ja lopulta itse kenkien valmistukseen. Yritys erikoistui urheilu- ja hiihtojalkineiden valmistukseen. Vuonna 1932 yritys otti nimekseen Mono Oy:n. Sen valmistamista hiihtokengistä tuli kansallinen käsite ja yleisnimi hiihtojalkineelle.

Lahden kaupunkikauden rauta- ja rakennusainekaupan uranuurtajia oli K. E. Mäkelä. Hän harjoitti rautakauppaa Aleksanterinkatu 6:ssa vuodesta 1906 lähtien 20 vuotta. Samana vuonna Keski-Suomesta Lahteen siirtynyt Emil Boman osti Robert Heleniuksen perustaman Lahden Rauta- ja Rakennusainekaupan. Vuonna 1919 liike sai nimen Rautakauppa Alsta, kun sen omistus siirtyi Helsingin Rakennusaine Oy:lle. Vuonna 1916 liikemies Aleksanteri Kauranen perusti kolmen poikansa kanssa Aleksanterinkadun ja Rautatienkadun kulmaan rautakauppa Meteorin, joka toimi vuoteen 1931 asti. Kaksi vuotta Meteorin perustamisen jälkeen lahtelainen liikemiesryhmä perusti Lahden Rautakaupan, joka myöhemmin siirtyi Teräs Oy:n hallintaan.

web_68_p57_24.jpg

Ensimmäiset sähköliikkeet perustettiin Lahteen jo 1900-luvun alussa. Vuonna 1937 kaupungissa oli neljä sähköliikettä, joista pitkäikäisimmäksi osoittautui vuonna 1930 perustettu Lahden Sähkö ja Kone Oy.

Autoilun yleistyminen alkoi Lahden liike-elämässä näkyä 1920-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä kaupungissa oli 12 autoliikettä ja korjauspajaa. Suurilla amerikkalaisilla automerkeillä oli asiamiehensä myös Lahdessa: esimerkiksi Fordia edusti Etelä-Suomen Auto Oy, Chrysleria Lahden Autoliike ja Vulkaniseeraamo, ja Chevroletia Maanviljelijäin Kone- ja Korjauspaja.

Lahtelainen liike-elämä ja vähittäiskauppa kehittyi 1930-luvun loppuun mennessä hyvin monipuoliseksi. Täältä löytyivät silloin kaikki sellaiset liikkeet, jotka normaalista suomalaisesta hyvin kehittyneestä saattoi olettaa löytävänsä. Lahdessa oli edellä mainitun tilaston mukaan vuonna 1937 muun muassa viisi huonekaluliikettä, yhdeksän kello- ja kultasepänliikettä, yhdeksän kukkakauppaa, yhdeksän leipomoa, seitsemän kirja- ja paperikauppaa, kolme rohdos- ja kemikaalikauppaa, kolme soitinkauppaa, kuusi urheiluliikettä ja yksi optikko.

Osuuskauppa Lahdessa

Lahtelaisen osuuskauppatoiminnan varsinaisena virittäjänä pidetään Pellervo-seuran konsulenttia Juho Torvelaista, joka sai aiheesta innostumaan myös kansanopistonjohtajan Rope Kojosen. Lahden Osuuskauppa r.l. niminen osuuskunta perustettiin kesällä 1907 ja saman syksynä se avasi ensimmäisen myymälänsä Hämeenkadulla kauppias Rinteen talossa.

Lahden Osuuskauppa laajensi toimintaansa ripeästi: sivumyymälöitä perustettiin eri puolille kaupunkia ja esikaupunkialueille sekä myös Hollolan kirkonkylään. Vuonna 1918 alkuaan OTK:n sitoutunut Lahden Osuuskauppa siirtyi SOK:n jäseneksi. Liike palasi kuitenkin OTK:n piiriin jo vuonna 1923.

Lahden Osuuskauppa hallitsi Lahden osuuskauppatoimintaa toisen maailmansodan vuosiin asti. Sen asema oli niin vahva, ettei "porvarilliselle" vaihtoehdolle löytynyt vielä tilaa. Lahden Osuuskaupalla oli vuonna 1939 44 toimipistettä, yli 5000 jäsentä ja henkilökuntaa lähes 200.

Tukkukaupan keskus

Tukkukaupan ilmestyminen jonkin keskuksen elinkeinojen joukkoon on merkkinä siitä, että keskus on alkanut muodostaa itsenäisen talousalueen, jonka vähittäiskauppa yhä enenevässä määrin turvautuu taloudellisen keskuksen palveluihin. Lahti oli runsasväkisen talousalueen ehdoton keskus ja sen logistinen sijainti huomattiin jo varhain erinomaiseksi. Se houkutteli puoleensa tukkukauppiaita jo kauppalakaudella.

Lahtelaisille tukkukauppiaille vesiliikenne pohjoiseen oli erityisen tärkeä. Sen avulla pystyttiin palvelemaan laajaa aluetta Päijänteen molemmin puolin. Oman talousalueen huollossa oli rautakaupalla huomattava rooli. Neljä eri lahtelaista rautakauppaa välitti tuotteitaan maakuntaan.

Lahtelaisessa tukkukaupassa oli sekä paikallisten liikemiesten perustamia yrityksiä että valtakunnallisten tukkuliikkeiden haarakonttoreita. Ensin mainitut sijoittuivat yleensä torin tuntumaan ja jälkimmäiset rautatieaseman tuntumaan.

1920-luvun huomattavin lahtelainen tukkuliike oli liikemies Kyösti Paasion vuonna 1916 perustama Paasio & Kumpp. Paasion kumppaneina olivat J. Mononen ja Kaarle Suomalainen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tukkukauppa alkoi vilkastua ja monipuolistua. Tampereella perustettu Maakauppiaiden Osakeyhtiö perusti haarakonttorinsa Lahteen vuonna 1917. Siitä muodostui 1930-luvulla paikkakunnan suurin tukkukauppias. Vuonna 1917 Lahteen asettui myös Oy Savo-Karjalan Tukkuliike, jolla oli pääkonttori Viipurissa. Helsinkiläinen Talous-Osakekauppa sijoitti konttorinsa Lahteen vuonna 1921.

Pankit

Lahdessa toimi kaupungin perustamisen aikaan jo kolmen pankin konttorit. Niistä vanhin oli Hollolan säästöpankki, joka avasi konttorinsa Lahdessa vuonna 1898. Hieman myöhemmin kauppalaan asettuivat Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki.

Lahden saatua kaupunginoikeudet pankkitoiminta vilkastui huomattavasti. Ensimmäisten kymmenen kaupunkivuoden aikana Lahdessa toimi yhteensä kahdeksan erillistä pankkia. Määrä oli Lahden asukaslukuun poikkeuksellisen suuri. Suomalaista pankkialaa kohtasi 1920-luvulla voimakas saneeraus, mutta silti Lahdessa oli vielä ennen 1930-luvun alun lamaa yhdeksän eri pankin konttoria. Muutamien pankkifuusioiden seurauksena konttorien määrä laski hieman 1930-luvun kuluessa, mutta lahtelaisen pankkielämän vilkkauteen sillä ei ollut vaikutusta.

Verotettavan tulon perusteella maailmansotien välisten vuosien kolme suurinta pankkia Lahdessa olivat Kansallis-Osake-Pankki, Helsingin Osake-Pankki ja Pohjoismaiden Yhdyspankki. Muiden liikepankkien toiminta oli vaatimattomampaa. Pienten paikallisten säästöpankkien tuotto oli niin vähäistä, etteivät ne juuri tuloveroa maksaneet.

Lahden Säästöpankki perustettiin vuonna 1911. Se aloitti toimintansa varsin vaatimattomasti ja piti pitkään konttoriaan Lahden kaupungintalolla. Vuonna 1925 pankki muutti Rautatienkadulle, jonne se muutamia liiketiloja kokeiltuaan rakennutti vuonna 1938 oman toimitalon. Vuonna 1912 kaupunkiin perustettiin myös Lahden Työväen Osuuspankki, mutta se kaatui maailmansodan aiheuttamiin ongelmiin vuonna 1916. Lahden Seudun Osuuskassa perustettiin vuonna 1935. Kolme vuotta myöhemmin se avasi konttorinsa myös Lahdessa.

Ravintolat ja majoitusliikkeet

Lahden ravintolaelämää hallitsivat kaupungin perustamisesta ensimmäisen maailmansodan vuosiin kaksi yritystä, Hotelli Lahti ja Lahden Seurahuone. Edellisellä oli pitkään anniskelumonopoli, joka rikkoutui lopullisesti vasta 1910-luvulla, jolloin Lahden Seurahuone saavutti ensimmäisen luokan ravintolan aseman. Hotelli Lahti joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1917.

Kieltolakiaika koetteli ravintoloita myös Lahdessa, mutta siitä huolimatta elinkeinonharjoittajia riitti. Vuosina 1928-32 Lahdessa oli kaikkiaan 51 kahvila-, ravintola-, ruokala- ja majoitusliikettä. Jo lukumäärä paljastaa, että niistä suurin osa oli hyvin vaatimattomia. Vuonna 1938 alan yrityksiä oli 53, mutta keskustassa oli vain kuusi ravintolaksi katsottavaa liikettä, 18 ruokalaa tai kahvilaa, yhdeksän matkustajakotia ja yksi varsinainen hotelli. Ravintola Seurahuone ja Ala-torin laitaan rakennetun Lasipalatsin Ravintola olivat ensimmäisen luokan ravintoloita, muiden taso oli huomattavasti vaatimattomampi.