Lahden kaupungin talous vuoteen 1939

Ennakkoluulotonta rakentamista, voimakasta velkaantumista

Perustamisvuodestaan lähtien Lahti kehittyi ja kasvoi voimakkaasti aina 1930-luvun alkuun asti. Pikkukaupungista tuli keskisuuri, sen väkiluku kaksinkertaistui vuoteen 1920 mennessä ja jälleen vuoteen 1930 mennessä. Ensimmäisinä 15-20 vuotena kaupunki investoi ennakkoluulottomasti. Samalla se myös velkaantui ja verotus jouduttiin pitämään suhteellisen kovalla tasolla. 1920-luvulla investointivauhtia hieman hillittiin, jonka ansiosta kaupunki sai taloutensa tasapainoon ja velkataakka pieneni merkittävästi.

Vuonna 1939 Lahden kaupungin velka asukasta kohden oli 700 markkaa, kun vastaava luku maan muissa kaupungeissa oli keskimäärin 3.500 markkaa. Vuonna 1919 tilanne oli toisin päin. Ensimmäisen maailmansodan vuosinakin ahkerasti rakentanut Lahti oli kerännyt velkaa 1.145 markkaa asukasta kohden. Vastaava luku maan muissa kaupungeissa oli tuolloin keskimäärin 965 markkaa.

Itse asiassa 1920-luvun alussa Lahti oli yksi Etelä-Suomen velkaisimmista kaupungeista. Vuonna 1921 kaupungilla oli suuria vaikeuksia saada lisää luottoa sähkölaitoksen laajennustöiden toteuttamiseen. Kun tilanne näytti jo lähes epätoivoiselta rahamarkkinat hieman helpottuivat ja Lahti selviytyi kunnallistalouden kriisistään.

Nuoren Lahden kaupungin nopea ja voimakas velkaantuminen oli osittain väistämätöntäkin. Kaupungin oli luotava lähes kokonaan kunnallishallinnon vaatima virkakoneisto. Vuosien 1906 ja 1920 välillä virkamieskunta kasvoi 33:sta 101:een. Silloin Lahdessa oli tuhatta kaupunkilaista kohden lähes 20 virkamiestä ja toimihenkilöä. Tilanne tasaantui 1920-luvun kuluessa, kun perustarve oli tyydytetty. Vasta vuonna 1960 Lahti tavoitti uudelleen 1920-luvun "virkailijatiheyden".

Lahden kaupungin johto ryhtyi heti alkuun rakentamaan hyvin voimakkaasti. Katsottiin, että siten parannettiin kaupungin kilpailukykyä ja houkuttelevuutta. Keskeiset julkiset laitokset, kuten sairaala, sähkö- ja vesijohtolaitos haluttiin kaupungin hallintaan. Ensimmäisen maailmansodan vuosiin asti Lahdessa rakennettiin vilkkaasti julkisia kohteita: muun muassa sähkölaitos vuonna 1907, Vuorikadun koulun laajennus vuonna 1909, kunnallissairaala vuonna 1910 (laajennus 1928) ja kaupungintalo vuonna 1912. Näiden lisäksi toteutettiin laaja kadunrakennusohjelma.

web_31_neg40027.jpg

Kaupungin verorasitus pystyttiin pitämään kohtuullisena 1910-luvun alkuun saakka ja talous hoidettiin ilman suurempia vaikeuksia. Vuonna 1912 päätettiin kuitenkin taloushallintoa varten perustaa raha-asianvaliokunta. Se tehtäväksi tuli edistää kaupungin taloutta yleensä, antaa lausuntoja laina-asioissa sekä valmistella talousarvioesityksiä.

Taloudellinen asema rauhoittuu

Lahti sai velkatilanteensa hyvään hallintaan 1920-luvun puolivälissä. Kaupunki perusti vuonna 1924 erityisen valiokunnan seuraamaan rahamarkkinoiden kehitystä ja hankkimaan edullisia pitkäaikaisia lainoja. 1930-luvun alun pulavuosina menot pyrittiin supistamaan minimiin. Vuoden 1933 alueliitoksen kustannuksista selvittiin kohtuullisesti ja vuosikymmenen puolivälissä taloudellinen tilanne väljeni. Taloushallintoa kehitettiin voimallisesti. Vuonna 1936 perustettiin kaupungin käyttö- ja verontasausrahastot.

1930-luvun loppua kohden Lahden taloudellinen asema parani. Lahti oli tuolloin maan keskikokoisista kaupungeista vähiten velkaantunut. Kaupungin omaisuus ei ollut kovin suuri, mutta eipä ollut siihen liittyvä velkarasituskaan. Vuonna 1939 kaupunki perusti kiinteistörahaston ja yhdisteli entisistä pienemmistä rakennusrahastoista yhden ison.

Kunnallisten yritysten hallinto

Kaupungin yritystoiminnan hallinto etsi pitkään muotoaan. Vuonna 1920 kaupungin teknilliset laitokset, sähkö- ja vesijohtolaitokset yhdistettiin yhteisen johtokunnan alaisuuteen. Laitosten isännöitsijäksi määrättiin kaupungininsinööri. Järjestely oli voimassa lähes kymmenen vuotta. Vuonna 1929 sähkölaitos itsenäistettiin oman johtajan alaisuuteen. Vesijohtolaitos puolestaan otettiin suoraan kaupunginhallituksen välittömään hallintaan.

Teollisuutta suosittiin

Lahden kaupungin elinkeinoelämä painottui alkuvuosina kauppaa ja palveluihin, mutta teollisuuden toimintaedellytyksiin panostettiin voimakkaasti. Kaupungin keskeinen valtti oli sähkölaitos ja sen kanssa noudatettu energiapolitiikka. Sähkön hinnoittelussa suosittiin pientä ja keskisuurta teollisuutta. Se sai energiaa jopa puolella siitä hinnasta, mitä yksityisiltä pienkuluttajilta veloitettiin. Ratkaisu auttoi selvästi teollisuuden sijoittumista Lahteen ja sen lähiympäristöön.

web_30_rneg30891.jpg

Teollisuuden toimintaedellytyksiä koetettiin edistää myös tonttipolitiikalla. Kaupungin tonttivaliokunta esitti vuonna 1925, että teollisuuden sallittaisiin ostaa teollisuustontteja omakseen. Tällä tahdottiin suojata teollisuuden investoinnit. Samalla teollisuudelle esitettiin myytäväksi asuntotontteja, jotta ne voisivat rakentaa asuntoja työntekijöilleen.

Emil Boman ja Lahden verotusjärjestelyt

Lahden irrottauduttua kunnallistaloudellisesti Hollolasta epäiltiin nuoren kaupungin verorasituksen nousevan tuntuvasti emäpitäjää suuremmaksi. Näin ei kuitenkaan aivan välittömästi käynyt. Verotaakka alkoi painaa vasta 1910-luvun puolivälissä kaupungin kiihkeiden investointien vuoksi. Vuonna 1914 Lahti oli yksi maamme raskaimmin verotettuja kaupunkeja. Ensimmäisen maailmansodan vuosina yrittäjät, elinkeinon ja liikkeenharjoittajat maksoivat puolet kaikista veroista, hieman alle puolet kertyi palkansaajilta ja loput kiinteistö- ja muista maksuista. 1920-luvulta lähtien ja erityisesti vuoden 1933 alueliitoksen jälkeen teollisuuden osuus verotulojen kartuttajana kasvoi voimakkaasti.

1910-luvun lopulla verotuksen ja taksoituksen valmistelu oli puutteellista. Vuonna 1916 Lahteen perustettiin taksoitusvalmistelukunta, mutta senkin voimavarat olivat alkuun kovin vähäiset. Vuonna 1919 vahvistettiin laki kunnallisverotuksesta. Siinä säädettiin muun muassa tulojen ilmoittamisvelvollisuudesta. Uuden lain myötä taksoitusvalmistelukuntakin tehosti toimintaansa. Vuonna 1920 lautakunnan johtoon nimitettiin kauppias Emil Boman.

web_22_neg13372.jpg

Emil Bomanin johdolla Lahden verotustilanne saatettiin ajanmukaiseksi. Vuonna 1923 Lahteen perustettiin yhdistetty valtion ja kunnan verotuslautakunnan puheenjohtajan ja sihteerin virka, johon itseoikeutetusti valittiin tarmokas Boman.

Bomanin aloitteesta verovalmistelua uudistettiin jälleen vuonna 1926. Silloin uusitun taksoituslautakunnan puheenjohtajalle ryhdyttiin maksamaan kiinteää palkkaa. Vuonna 1932 virka muutettiin päätoimenluonteiseksi. Tehtävään liitettiin myös valtion veroasioiden hoito. Emil Boman toimi Lahden ensimmäisenä verojohtajana kuolemaansa saakka, vuoteen 1938. Bomanin jälkeen verotustoimen johto siirtyi hänen pojalleen, taksoitusvirkailija Ragnar Parnille.