Lahti elintarviketeollisuuskeskuksena

Lahden Polttimo

Lahden Polttimo joutui vuonna 1941 luopumaan alkuperäisen päätuotteensa, väkiviinan valmistuksesta. Väkiviinantislauksen sivutuotteena alkaneeseen hiivantuotantoon löytyi uutta tekniikkaa ja siitä kehittyikin yhtiön toinen tärkeä tuotannonhaara. Toinen ja tärkeämpi oli maltaiden valmistus, johon ryhdyttiin jo 1930-luvulla.

Mallastuotanto sai hyvän alun yhteistyössä Oy Mallasjuoman kanssa. 1960-luvun alussa Polttimo tuotti jo puolet koko maan mallastarpeesta. Keskioluen myynnin vapautuminen vuoden 1969 alusta lisäsi valtavasti maltaiden kysyntää. Polttimokin investoi lähes vuosittain uusiin viljasiiloihin ja mallastamotekniikkaan. 1960-luvulla Polttimo käynnisti myös maltaiden viennin, ensin Pohjoismaihin ja Neuvostoliittoon, mutta seuraavalla vuosikymmenellä maltaita vietiin Japaniin asti. Siellä niistä tislataan viskiä.

Polttimon maltaiden menestyksen taustalla oli suomalainen viljanjalostus, jonka tuloksena aikaan saatu monitahoinen ohra soveltui erinomaisesti mallastamiseen. Monet Lahden seudun ympäristön maanviljelijät siirtyivät mallasohran sopimusviljelijöiksi. Ohraa viljeltiin ja tutkittiin myös Koiskalan kartanossa, joka oli Polttimon omistajasuvun hallussa.

Nykyisin Lahden Polttimo on menestyvä kansainvälinen konserni, jolla on mallastamoja Lahden lisäksi Ruotsissa ja Liettuassa. Mallastamot muodostavat Viking Malt Ltd -yhtiön.

Polttimon investoi määrätietoisesti myös hiivatuotannon kehitykseen. Suomalainen hiivateollisuudessa tapahtui useita uudelleenjärjestelyjä, joissa Polttimo menestyi aina hyvin. Tällä hetkellä se on maamme ainoa hiivatehdas, jonka vuotuinen 12000 tonnin kapasiteetti kattaa hyvin kotimaan ja viennin tarpeet. Lahtelaista hiivaa viedään Venäjälle ja Baltiaan. Hiivatehdaskin on yhtiöitetty omaksi kokonaisuudekseen, se on nykyisin Suomen Hiiva Oy.

Polttimo-konserniin kuuluvat vielä Oy Maltax Ab ja Oy Biofoncon Ab. Edellinen valmistaa mallasuutteita pääasiassa teollisuudelle. Tehdas tekee myös uutetuotteita suoraan kuluttajille (esimerkiksi erilaiset kotiolutpaketit). Oy Biofincon Ab on erikoistunut elintarvikkeiden ainesten myyntiin ja markkinointiin. Sen toiminta käynnistyi vuonna 1984 entsyymien ja värien myynnistä elintarvike- ja rehuteollisuudelle.

Mallasjuoma

Lahtelaisen teollisuuden eräs näkyvimmistä ja tunnetuimmista yrityksistä oli Oy Mallasjuoma. Sota-aika ja niitä seuranneet pari-kolme vuotta olivat panimoteollisuudelle ja Mallasjuomallekin kovaa aikaa.

web_61_ne75565.jpg

Panimoteollisuuteen liittyneestä kilpailun säännöstelystä alettiin 1950-luvun alussa luopua ja samalla alkoi Mallasjuoman voimakas kehitys maan johtavaksi alan yritykseksi. Vuonna 1957 yhtiö oli niin voimissaan, että saattoi ostaa Jyväskylän juomatehtaan. Mallasjuomaa kiinnosti lähinnä sen kiinteistöt, jotka olivat myyntivarastona edullisella paikalla Jyväskylässä.

1960-luku oli Mallasjuomalle tuotannon jatkuvan kasvun aikaa, jonka kruunasi vuonna 1969 keskioluen myynnin vapautuminen. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa Mallasjuoma hankki omistukseensa Wihurinkosken panimon Heinolasta ja Toppilan panimon Oulusta.

Mallasjuoma säilyi johtavana panimoalan yrityksenä 1980-luvulle asti, vaikka 1970-luvulla sen talous joutuikin yritysostojen ja suurien investointien seurauksena koville. 1980-luvulla Hartwall ja Sinebrycoff jättivät Mallasjuoman kolmanneksi. Vuosikymmenen lopulla Mallasjuoman omistuksesta käytiin pitkään oikeutta. Lopulta yhtiön omistajasuvut myivät sen osaksi Hartwall-konsernia.

Sopimus ja kaupat Mallasjuoman siirtymisestä Hartwall-konserniin allekirjoitettiin 13.12.1988. Fuusiosta syntyi maan suurin panimoyhtiö, joka alkuun toimi omilla toiminimillään, mutta hiljalleen Mallasjuoma ja tutut, Lahtea erinomaisesti esille tuoneet tuotemerkit hävisivät julkisuudesta.

Lahdelle onneksi Hartwall päätti jatkaa oluen ja virvoitusjuomien valmistusta täällä. Kujalaan valmistui vuonna 2003 yhtiön huippumoderni tuotantolaitos ja logistiikkakeskus. Se on yhtiön mittavin investointi Suomessa kautta aikojen. Kujalan teollisuustontti on pinta-alaltaan 32 hehtaaria ja rakennusten yhteenlaskettu kerrosala on 150.000 m2. Vuotta ennen Kujalan kompleksin lopullista valmistumista Hartwall fuusioitui isobritannialaisen Scottish & Newcastlen kanssa ja vetäytyi Helsingin Arvopaperipörssistä.

Leipomot

web_fazer.jpgOululainen Oy nousi lahtelaisen leipomoteollisuuden johtavaksi yritykseksi jo ennen sotia. Yhtiön perustajan Kalle Heleniuksen seuraajaksi nimettiin vuonna 1940 hänen poikansa Leo Valtari. Hänen ohjauksessaan yritys laajeni entisestään. Menestyvä leipomo myymälöineen ja kahviloineen myytiin vuonna 1958 Oy Karl Fazer Ab:lle.

Fazer-konsernissa Oululainen sai kuitenkin jatkaa omana yhtiönään vuoteen 1970 asti, jolloin se liitettiin tiukemmin emoyhtiöön. Vuonna 1962 valmistui uusi leipomo Kärpäsenmäelle. Seuraavan vuosikymmen alussa sen yhteyteen rakennettiin uusi mylly.

Karjalaisen siirtoväki toi Lahteen myös neljä leipomoa: Lahden Nelo Oy, Leipomotuote Oy, Viipurin Keksi ja Rinkeli ja Viipurilainen kotileipomo. Niistä ensin mainitusta tuli kohtalaisen kookas yritys, jossa 1960-luvun lopussa työskenteli jo lähes sata henkilöä. Seuraavan vuosikymmenen alussa yhtiö siirtyi SOK:n omistukseen.

Sinuhe-kahvila yritys käynnisti oman leipomon 1960-luvun alussa, ensin vain oman kahviloiden tarpeisiin. Yrityksen varsinainen leipomorakennus valmistui 1970-luvun alussa Niemeen. Sinuhen leipomosta kasvoi huomattava yritys, joka jakelee tuotteitaan Lahden talousalueen lisäksi Helsingin, Kouvolan ja Hämeenlinnan seuduilla.

Suurten leipomoiden rinnalla Lahdessa on aina elänyt koko joukko pienempiä alan yrittäjiä. Monen toiminta on lähinnä kotiteollisuutta, mutta ne tuovat kuitenkin oman lisänsä paikalliseen leipomotuotteiden tarjontaan.

Viljaklusteri

2000-luvun alussa lahtelainen elintarviketeollisuus yhdessä alueen viljelijöiden kanssa muodosti viljaklusterin. Siinä ovat mukana suuryrityksistä Hartwall, Lahden Polttimo ja Fazer, pienemmistä muun muassa panimoravintola Teerenpeli ja joukko viljelijöiden edustajia. Klusterin tavoitteena luoda uudenlaista yhteistoimintaa ja yhteydenpitoa saman raaka-aineryhmän eri toimijoille. Ensimmäisessä vaiheessa klusteri analysoi biosivujakeiden eli eri valmistusprosessien yhteydessä syntyvän hukkamateriaalin parempaa jalostusta ja hyödyntämistä.

Viljaklusteri on koettu hyvin tärkeäksi yhteistyö- ja keskustelufoorumiksi. Siitä on muodostunut malli, jota on hyödynnetty muun muassa laadittaessa Lahden uutta elinkeinostrategiaa.

Lahden Seudun Meijeriosuuskunta

Tuotannon voimakas keskittäminen alkoi meijerialalla heti sotien jälkeen. Lahden Seudun Meijeriosuuskunta oli jo silloin alueensa suurin toimija ja otti määrätietoisesti itselleen suuren keskittäjän roolin. 1950-luvun puoliväliin mennessä siihen oli fuusioitu tai liitetty yksitoista Lahden talousalueella toiminutta pientä meijeriä.

Lahden Seudun Meijeriosuuskunta sai lopullisesti hallitsevan roolin Päijät-Hämeessä, kun siihen 1970-luvulla liitettiin Asikkalan, Kalkkisten ja Kuhmoisten osuusmeijerit. Lahden Seudun Meijeriosuuskunta koetti pysyä mukana kovassa kilpailussa muun muassa kehittämällä maidon keräilyjärjestelmiä.

Meijeriteollisuuden pyrkimys parantaa kannattavuuttaan voimakkaalla keskittämisellä kääntyi lopulta Lahden Seudun Meijeriosuuskunnan tappioksi. Se suurempien toimijoiden jalkoihin ja suuren tuotantolaitoksen toiminta lopetettiin rationalisoinnin nimissä 1980-luvun lopussa.

Lihanjalostus

Lahden kaupunki perusti kunnallisen teurastamon jo vuonna 1914. Se oli pieni, mutta jatkuvasti kehittyvä yritys. Teurastamossa oli parhaimmillaan parikymmentä työntekijää ja viimeisenä toimintavuotenaan se tuotti 9,5 miljoonaa kiloa lihaa. Teurastamoalallakin kehitys vei kohti suurempia tuotantoyksiköitä ja Lahden kaupunkikin katsoi parhaaksi luopua teurastamostaan vuonna 1990. Yritys myytiin Lahtiteurastamo Oy:lle.

Paikallisen liha-alan tunnettu yrittäjä Veljekset Heinonen aloitti jo 1930-luvulla. Yritys pysyi verraten vaatimattomana aina 1960-luvulle asti, jolloin sen johdossa tapahtui muutoksia ja nimikin muutettiin Lihaliike Heinonen ja Kumpp. Alkoi voimakkaan kasvun aika, jota siivitti uuden tuotantolaitoksen rakentaminen Sopenkorpeen.

1970-luvulta lähtien Lihaliike Heinosella alkoi olla jo valtakunnallistakin merkitystä lihajalosteiden valmistajana. Alan keskittyminen ja kova kilpailu ajoivat yrityksen 2000-luvun alussa tilanteeseen, jossa sen toiminta ei ollut enää kannattavaa. Liha Heinonen Ky:ksi muuttunut yritys lopetti toimintansa vuonna 2003.