Lasi- ja kemianteollisuus Lahdessa ennen vuotta 1940

Lahden lasitehdas

Vuonna 1923 paloi veljesten Albert ja Torsten Kindbergin omistama lasitehdas Espoossa. Välillisesti tämä onnettomuus toi lasiteollisuuden Lahteen. Lahden Saha Oy:n johtaja Jaakko Ranta-Knuuttila esitti Kindbergin veljeksille uuden lasitehtaan sijoittamista saha-alueelle, Lahden entisen selluloosatehtaan tiloihin. Synergiaedut olivat huomattavat, sillä saha tuotti paljon puujätettä, joka oli hyvää polttoainetta runsaasti energiaa käyttävälle lasitehtaalle.

Kindbergit hyväksyivät Ranta-Knuuttilan esityksen ja näin syntyi uusi yritys, Lahden Lasitehdas Oy. Yhtiöön tuli osakkaaksi edellä mainittujen miesten lisäksi vielä mäntsäläläinen kartanonomistaja K. R. de la Chapelle. Lasitehdas aloitti Lahdessa hyvin perinteisin menetelmin ja tuotanto oli alkuun lähempänä käsiteollisuutta kuin teollisuutta. Hyvin pian kävi ilmi, ettei tehdas tulisi pysymään mukana kovassa kilpailussa ilman merkittäviä uudistuksia.

Vuonna 1926 Lahden Lasitehdas tilasi Belgiasta uudet koneet ja laitteet. Niitä varten jouduttiin rakentamaan myös uusi tehdasrakennus. Uuden tehtaan kapasiteetti oli kuusinkertainen vanhaan verrattuna. Vuotuinen tuotantokapasiteetti, noin 1.200.00 m2 ikkunalasia vastasi reilusti koko maan vuotuista tarvetta.

Tehtaan muutostöissä oli monenlaisia vastoinkäymisiä. Uutta pääomaa tarvittiin lisää ja yhtiön omistuspohjaa laajennettiin. Omistajakuntaan liittyivät Lahden Polttimon johtaja A. E. Frigren ja Oy Lahden Margariini- ja Vientikermatehtaat Ab:n teknillinen johtaja Georges Borup sekä tämän veli toimitusjohtaja Harald Borup.

1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa suomalainen lasiteollisuus keskittyi voimakkaasti. Pienet ja vanhanaikaiset tehtaat lopettivat toimintansa niin, että lopulta jäljelle jäivät vain Riihimäen ja Lahden tehtaat. Kausi oli alalle hyvin hankala. Lahden tehdaskin kärsi tilanteesta ja erityisesti Virossa sijainneen, uudenaikaisen lasitehtaan kilpailusta. Tilanne parani 1930-luvun puolivälissä, kun rakennusteollisuus alkoi elpyä laman jäljiltä.

K. R. de la Chapelle kuoli vuonna 1935 ja Lahden Lasitehtaalla ryhdyttiin merkittäviin omistusjärjestelyihin. Lasitehtaasta tuli muutamien osakevaihtojen jälkeen Borupien perheyritys. Uudessa tilanteessa yhtiö jatkoi toimintaansa vuodesta 1937 nimellä Lahden Lasitehdas Borup ja K:ni - Lahtis Glasbruk Borup & Co. Borupit olivat lähtöisin Tanskasta ja sieltä tuli tehtaalle myös uusi teknillinen johtaja. Aage Kristiansenilla oli laaja kokemus Lahden tapaisten tehtaiden uusimisesta.

Lahden Lasitehdas oli 1930-luvulla jonkin aikaa Pohjoismaiden suurin, ja talvisodan syttymiseen asti Suomen suurin ikkunalasin tuottaja. Aivan vuosikymmenen lopulla panostettiin lasin hiontaan. Uusi lasihiomo aloitti toimintansa vuonna 1941.

Kemianteollisuutta

Lahteen syntyi maailmansotien välisen aikana pari kemianteollisuuden alaan kuulunutta teollisuuslaitosta. Niiden merkitys kaupungin talouselämässä ja työllistäjänä jäi melko vaatimattomaksi.

Tulitikkutehdas

Yksityisten vähittäiskauppiaat päättivät Kuopiossa vuonna 1921 perustaa Kauppiaitten Teollisuus nimisen osakeyhtiön valmistamaan tulitikkuja. Alan markkinoita hallitsi kansainvälinen tulitikkutrusti, jolta suojautuakseen SOK oli jo perustanut oman tulitikkutehtaansa Keuruulle.

Tehdas päätettiin sijoittaa Lahteen, Vesijärven satamaan. Tehtaan rakentamiseen liittyi useita vaikeuksia ja rahoitusjärjestelyjä. Tuotanto päästiin käynnistämään vasta helmikuussa 1925. Kaksi vuotta myöhemmin Kauppiaitten Teollisuus joutui tekemään muiden itsenäisten tulitikkutehtaiden mukana trustin kanssa sopimuksen, joka määritteli kunkin tehtaan markkinaosuuden. Samalla päättyi armoton hintakilpailu.

web_72_neg89889.jpg

Sopimuksen jälkeen Kauppiaitten Teollisuuden tulitikkutehdas alkoi päästä jaloilleen ja 1920-luvun lopulla se teki jo positiivista tulosta. Tuotantokiintiöiden purkaminen vuonna 1935 käynnisti uudelleen hintasodan. Lahden tehtaan tuotanto laski ja yritys toimi kannattavuuden rajamailla. Kauppiaitten Teollisuuden tulitikkutehtaalla työskenteli 1930-luvun lopulla 17 miestä ja 51 naista.

Oy Kanto

Heinolalainen Oy Koskensaari Ab perusti vuonna 1918 Vesijärven rantaan, Niemen aseman tuntumaa tervatehtaan. Sijainti oli ihanteellinen: raaka-ainetta tuotiin vesitse Päijänteen alueelta ja valmiit tuotteet saatiin nopeasti junalla markkinoille. Tervatehtaalle annettiin nimeksi Oy Kanto.

Tervatehtaan ensimmäisiä tuotteita olivat tervasta valmistetut kone- ja polttoöljyt. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa niillä korvattiin mineraaliöljytuotteita. Kun näiden korvikeöljyjen kysyntä alkoi hiipua Oy Kanto laivapikeä ja karboleunumia. Viime mainittua käytettiin puunsuoja-aineena. Se oli kysytty tuote ja sitä meni paljon vientiinkin.

web_kanto_1924.jpg1920-luvulla Oy Kanto ryhtyi valmistamaan tärpättiä ja erilaisia tärpättituotteita. Tuotevalikoimaan otettiin myös tervapohjaiset ulkoseinä- ja kattomaalit. Sivutuotteena syntynyttä terva- eli happovettä myytiin lahonsuoja-aineeksi. Se oli erinomainen aine muun muassa pärekaton suojaamiseen.

Oy Kanto pystyi käyttämään raaka-aineensa, tervaskannot lähes sataprosenttisesti hyödyksi. Kun kannoista erotettiin terva ja siihen sitoutuneet muut kemikaalit jäi jäljelle puhdasta puuhiiltä. Sillä oli hyvä kysyntä rautateollisuudessa ja pajoissa. Puuhiilen vuotuinen tuotanto oli 1920-luvun puolivälissä jo 11.000 m3.

Tervatehtaat olivat hyvin palonarkoja teollisuuslaitoksia. Oy Kannonkin tuotantolaitokset paloivat monta kertaa. Muun muassa keväällä 1937 tuli tuhosi koko tehtaan kantovaraston, kaksi asuinrakennusta ja yhden varaston.

1930-luvun lopulla Oy Kanto alkoi kärsiä yhä pahemmin raaka-ainepulasta. Muun muassa vuonna 1938 se aiheutti tehtaalla pitkiä seisokkeja. Vuosikymmenen lopulla tervatehdas työllisti noin 30 henkilöä. Oy Kanto oli taloudellisesti hyvin kannattava yritys.