LAUTAA, VANERIA , SELLULOOSAA JA RULLIA
- mekaaninen puunjalostus Lahdessa vuoteen 1939 asti

Lahden maantieteellinen asema ja liikennejärjestelyt tarjosivat kohtalaiset edellytykset puunjalostusteollisuudelle. Lahteen sijoittui erityisesti mekaanista puunjalostusta, kemiallinen puunjalostus saapui vasta 1960-luvulla. Metsäteollisuus tarjosi 1920-luvun alkuun asti yli puolet Lahden taajaman teollisista työpaikoista. Teollisuudenalan kasvu oli suotuisaa aina toiseen maailmansotaan asti, vaikka sen suhteellinen merkitys työllistäjänä muiden alojen kehityksen ansiosta väheni kolmannekseen. Mutta vielä 1930-luvulla puunjalostus oli Lahden suurin teollisuudenhaara.

Lahden sahat

Viime vuosisadan alussa Vesijärven rannassa sijainneet Lahden kaksi sahaa olivat kohtalaisessa kunnossa. Sekä August Fellmanin Vesijärven sataman tuntumassa että Ferdidand Frigrénin Niemessä sijainnut saha hyötyivät Loviisi-Vesijärvi -rautatieyhteydestä, joka hieman laski kuljetuskustannuksia. Silti ne olivat edelleen hyvin epäedullisessa kilpailuasemassa rannikon, erityisesti Kotkan sahojen kanssa.

August Fellmanin saha oli Frigrénin sahaa huomattavasti isompi. Fellmanin ongelmaksi muodostui sahauksen yhteydessä syntynyt jätepuu. Kun markkinoille kelpasi vain ensiluokkainen, täyssärmätty lauta ja lankku syntyi paljon jätepuuta, jolle oli vaikea löytää hyötykäyttöä. Vuonna 1907 Fellman yritti ratkaista ongelman rakennuttamalla sahan yhteyteen sulfaattiselluloosatehtaan. Laitokseen liittyi vielä koneistot tärpätin, puuspriin ja puuöljyn valmistamiseksi. Vuonna 1908 tuotantonsa käynnistänyt tehdas lopetettiin kymmenen vuotta myöhemmin ja sen koneet myytiin Laatokan Karjalaan.

August Fellman kuoli vuonna 1912. Hänen poikansa, ensin Arthur ja sitten Lennart jatkoivat isänsä liiketoimia vuoteen 1917 asti. Kaksi vuotta myöhemmin Fellmanin perhe myi Kartanon, sen maat ja teollisuuslaitokset pohjalaisille liikemiehille Jaakko Ranta-Knuuttilalle ja Emanuel Sirkkuselle. Nämä puolestaan myivät Kartanon lähiympäristöineen Lahden kaupungille, mutta jättivät itselleen sahan ja siihen liittyvät puutavara- ja lautavarastoalueet.

Lahden Saha Oy

Ranta-Knuuttila ja Sirkkunen perustivat Vaasassa lokakuussa 1919 uuden Lahden Saha osakeyhtiön. Yhtiö hankki melko pian omistukseensa myös Niemen sahan. Kahden rinnakkaisen sahan yhdistämisellä saavutettiin useita synergiaetuja ja tuotannosta tuli taloudellisempaa.

Jätepuuongelma vaivasi myös Lahden Sahaa. Se yritettiin ratkaista asian 1920-luvun alussa rakentamalla suuren höyryvoimalaitoksen, josta oli tarkoitus myydä sähköä Lahden kaupungille. Kaupungilla oli kuitenkin oma sähköyhtiö eikä se jättäytynyt sahan voimalaitoksen varaan.

Voimalaitoksen tarjoama ylimääräinen energia päätettiin hyödyntää rakentamalla sahan yhteyteen Suomen ensimmäinen puujauhomylly. Ennakkoluuloton hanke oli hieman aikaansa edellä eikä täyttänyt siihen asetettuja toiveita. Tuotanto keskeytettiin vuonna 1927 ja laitteet jätettiin odottamaan parempia aikoja.

Vaikeuksista huolimatta Lahden Saha oli kohtalaisen kannattava yritys 1920-luvulla. Vuosikymmenen lopulla alkanut lama koetteli yritystä erityisen voimakkaasti ja sen osake-enemmistö joutui suurimman rahoittajan, Kansallis-Osake-Pankin haltuun. Sahan kannattavuutta koetettiin 1930-luvulla parantaa perustamalla sen yhteyteen laatikkotehdas. Siitä tulikin tuottoisa yritys, jonka lupaavan kehityksen katkaisi talvisodan syttyminen.

Lahden Saha oli kaupungin tärkeimpiä työnantajia. 1930-luvun lopulla se työllisti keskimäärin 230 miestä ja 75 naista. Laatikkotehtaalla työskenteli samaan aikaan lähes 70 miestä ja 80 naista. Niemen sahalla vastaavat luvut olivat 60 miestä ja 20 naista. Lahden Sahan tuotannonarvo oli vuonna 1938 yli 38 miljoonaa markkaa. Yrityksen kannattavuutta kuvasi, että samaan aikaan se maksoi palkkoja kolmella miljoonalla markalla ja käytti raaka-aineita 26 miljoonan markan arvosta.

Rullatehtaat

Lahden ympäristöön syntyi jo kauppalakaudella kaksi rullatehdasta, Ab Tornator Oy ja Ab Pallas. Viime mainittu perustettiin tosin samana vuonna, kun Lahti muuttui kaupungiksi. Suomalaisen rullateollisuuden tuotteet menivät lähes yksinomaan vientiin. Tärkeimmät asiakkaat olivat englantilaiset, keskieurooppalaiset ja venäläiset lankakehräämöt.

web_35_neg74786.jpg

Teollisuuden alan huippuvuodet ajoittuivat 1910-luvulle. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen vuonna 1914 romahdutti rullateollisuutemme toimintaedellytykset. Toipuminen sodan seurauksista kesti kauan. Tärkeä vienti Venäjälle loppui kokonaan ja Länsi-Euroopankin maat elpyivät hitaasti. Koko Suomen rullateollisuuden tuotannon taso jäi maailmansotien välisenä aikana puoleen siitä, mitä se oli ollut ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä vuosina.

Rullien kysyntä alkoi 1930-luvun lopulla laskea, jonka seurauksena suomalainen rullateollisuus joutui suuriin vaikeuksiin. Suomen Rullatehdasyhdistys jakoi supistuvat markkinat yhtiöiden kesken, jolloin kaikki tuotantolaitokset joutuivat laskemaan käyttöastettaan. Rullien maailmanmarkkinahintojen laskiessa nousivat palkka- ja raaka-ainekustannukset. Puurullien valmistus osoittautui Suomessa kannattamattomaksi jo ennen toisen maailmansodan syttymistä.

Ab Tornator Oy

Lahden kaupungin perustamisen aikoihin Ab Tornator Oy:n Lahden tehdas oli jo taantuva laitos. Yhtiö oli rakentanut uuden rullatehtaan Tainionkoskelle paperitehtaan ja sahan yhteyteen. Sinne siirrettiin jopa osa Lahden tehtaan koneista.

Tornatorin Lahden tehtaan tuotanto ylti ensimmäistä maailmansotaa edeltävänä vuonna yli miljoonaan krossiin, jonka arvo ylitti miljoonan markan. Maailmansota romahdutti Tornatorinkin tuotannon. Lokakuussa 1917 tehdasrakennus tuhoutui tulipalossa. Sen tilalle pystytettiin nopeasti uusi tehdas, johon koneet ja laitteet kerättiin ympäri Suomea toimintansa lopettaneista rullatehtaista.

Uuudessa rullatehtaassa 10 rullasorvia vähemmän kuin palaneessa tuotantolaitoksessa. Tuotantokapasiteetti vastasi kysyntää, mutta kannattavuus heikkeni jatkuvasti. Tornatorin omistanut Wolffien perhe myi vuonna 1918 yrityksen osake-enemmistön valtiolle. Tuotanto jatkoi sen jälkeen entiseen tapaan aina 1930-luvun alkuun, jolloin Tornator liitettiin valtionyhtiö Enso-Gutzeitiin.

web_37_rneg76511.jpg

Enso-Gutzeit monipuolisti tehtaan tuotevalikoimaa. Muutoksien seurauksena palkattiin lisää työväkeä, jota oli enimmillään 1930-luvun puolivälissä yli 700 henkeä. Myönteisen kehityksen pysäytti tulipalo vuonna 1935. Tuli tuhosi höyläämön, 40 000 m3 koivupropsivaraston. Rullatehdas ei vahingoittunut, mutta tehtaan toimintaan tulipalo vaikutti merkittävästi. Tuotannon määrä ja kannattavuus laskivat. Työntekijöiden määrää jouduttiin vähentämään. Heitä oli vuonna 1938 enää noin 350.

Ab Pallas

Vuonna 1905 Vesijärven rantaan perustettu Ab Pallas oli Tornatoria huomattavasti pienempi yritys. Sen perustivat insinöörit Isak Alanco ja J. Th. Lindroos. Ensin mainittu oli maamme rullateollisuuden merkittävimpiä kehittäjiä. Isak Alanco toimi yrityksen teknillisenä johtajana vuoteen 1918, jonka jälkeen tehtävässä jatkoi lyhyen kauden hänen poikansa Uno Alanco (myöhemmin Uuno Alanko). Yritys joutui sitten kokonaisuudessaan J. Th. Lindroosin omistukseen.

Kankeahkon käynnistysvaiheen jälkeen Pallaksesta kasvoi kohtuullisen kannattava yritys, joka koki tuotantonsa parhaan kauden juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Vuonna 1913 tehtaalla oli työssä 224 henkeä ja rullia valmistui 1 100 000 krossia. Seuraavalla vuosikymmenellä henkilökunnan määrä oli enää 120-170 välillä. Kun Suomen Rullateollisuusyhdistys vuonna 1924 jakoi vientimarkkinat eri tuotantolaitosten kesken Pallaksen osuudeksi tuli seitsemän prosenttia. Pallaksen markkinaosuus pysyi talvisotaan asti vajaana kolmanneksena Tornatorin osuudesta.

1930-luvulla Pallas koetti parantaa kannattavuuttaan ryhtymällä valmistamaan paperiteollisuudelle paperirullissa käytettyjä keskustappeja. Myös sorvauksen yhteydessä syntyneen jätepuun myynnillä oli taloudellista merkitystä. Sotavuosina tuotevalikoimaan liitettiin puukaasuttimissa käytetyt pilkkeet.

Fennia Faneri Oy

Suomalainen vaneriteollisuus hakeutui raaka-ainelähteiden tuntumaan, koivuvaltaisille alueille. Päijänteen-Kymijoen vesistöalueelle muodostui alan vahva keskittymä. Lahdessa vanerintuotanto käynnistettiin J. Th. Lindroosin aloitteesta ja johdolla. Vuoden 1925 vaihteessa syntyi Fennia Faneri Oy. Yhtiön ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi valittiin Juho Hillo. Yrityksen tuotantolaitos nousi ripeästi Niemeen Vesijärven rantaan. Ensimmäiset vanerierät lähtivät tilaajille elokuussa 1925.

Kuten rullateollisuuskin suomalainen vaneriteollisuus valmisti tuotteitaan pääsääntöisesti vientiin. Tilanne maailmanmarkkinoilla ja huhtikuussa 1928 alkanut, kymmenen kuukautta kestänyt lakko ajoivat Fennia Fanerin lähes konkurssitilaan 1920-luvun lopulla.

Vaikeassa tilanteessa uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Torsten M. Lindroos ja yhtiön osakkeet siirtyivät hänen isälleen J. Th. Lindroosille. Uusi johto tehosti ja järkiperäisti tuotantoa niin, että jo vuosina 1934-35 kolminkertaistui ja työvoimaakin lisättiin 50 prosentilla. Fennia Faneri tuotti vuonna 1934 13000 m3 ja kohosi maamme suurimpien vanerinvalmistajien joukkoon.

web_34_neg13330.jpg

Vuonna 1938 Fennia Fanerin tuotanto oli 20444 m3. Määrä oli lähes kymmenen prosenttia koko maan tuotannosta. Yrityksessä oli tuolloin lähes 800 työntekijää, joista noin 500 oli naisia. Fennia Faneri oli tuolloin myös hyvin kannattava teollisuuslaitos. Sen tuotannon arvo oli 42 miljoonaa markkaa, kun palkkoihin meni 8,5 miljoonaa ja raaka-aineisiin 21,4 miljoonaa markkaa.