Ahtiala

Ahtialassa on ollut kiinteää asutusta jo rautakaudella. Se tunnettiin aikoinaan myös Nastolan vanhimpana kylänä. Kirjallisissa lähteissä se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1461. Lahden kaupunkiin Ahtiala liitettiin vuonna 1956.

Ahtiala nimi viittaa satakuntalaiseen ja länsihämäläiseen alkuperään. Se lienee otettu käyttöön jo varhaisella eräkaudella. Hämeessä tunnetaan useita muitakin Ahtiala paikannimiä. Ahtiala nimen taustalla lienee jo pakanuuden ajalla tunnettu henkilönnimi Ahtia. Siitä on saatettu johtaa talon tai omistuksen nimi Ahtiala.