Salpausselät

Salpausselät ovat jääkauden aiheuttamia irtomaalajien muodostumia, jotka kulkevat kahtena pitkänä kaarena Suomen järvialueen eteläreunalla. Salpausselät koostuvat suurimmaksi osaksi sorasta ja hiekasta, mutta mukana on yleisesti myös moreeniainesta.

Salpausselät syntyivät jääkauden päättyessä mannerjäätikön vetäytyessä hitaasti pohjoiseen. Suomen kohdalla mannerjäätikkö peitti vielä noin 12000 vuotta sitten koko maa-alueen. Mannerjäätikkö oli tuolloin jo pienenemässä. Jäätikön vetäytyminen ei kuitenkaan ollut jatkuvaa, vaan siinä tapahtui välillä pysähdyksiä. Pysähdyskohtiin, jäätikön reunamaan kasautui jään työntämää moreenia sekä sulamisvesien kuljettamaa soraa ja hiekkaa. Jääkauden loppuvaiheen pitkäaikaisin ja merkittävin pysähdys tapahtui, kun mannerjäätikön reuna oli perääntynyt nykyisen Salpausselkä-vyöhykkeen kohdalle.

Noin 11000 vuotta sitten jo lämpenemässä ollut maapallon ilmasto viileni uudelleen noin 800 vuoden ajaksi. Koleaa ajanjaksoa kutsutaan nuoremmaksi dryaskaudeksi. Sen aikana muodostuivat ensimmäinen ja toinen Salpausselkä. Nuoremman dryaskauden loppuvaiheessa jää siirtyi muutamia kymmeniä kilometrejä. Näiden siirtymien aikana syntyivät nykyisin Salpausselkinä tunnetut reunamuodostumat. Ensimmäisen Salpausselän kohdalla jäätikkö pysähtyi noin 250 ja toisen Salpausselän kohdalla 200 vuodeksi.

Noin 10000 vuotta ilmasto alkoi jälleen selvästi lämmetä. Sen seurauksena Suomi vapautui kokonaan jääpeitteestä noin 1000 vuodessa. Samalla koko maapallolla katsotaan varsinaisen jääkausiajan päättyneen.

Salpausselkiä kutsutaan usein harjuiksi, mutta geologit käyttävät kuitenkin niistä nimitystä reunamuodostuma. Sillä viitataan niiden edellä esiteltyyn syntyyn jäätikön reunalla. Pitkittäisharjut puolestaan syntyivät mannerjäätikön koko ajan sulaessa. Salpausselät koostuvat harjujen tapaan suuremmaksi osaksi sorasta ja hiekasta. Mutta tämän lisäksi niissä on myös jään työntämää lajittumatonta moreenia.

Monessa kohdin Salpausselkiä sora ja hiekka ovat levittyneet laajoiksi tasaisiksi kentiksi. Tasaisuuden aiheutti sulamisvesien kuljettaman maa-aineksen kasaantuminen muinoin vallinneen vedenpinnan tasoon. Sorasta ja hiekasta muotoutui laajoja suistomaita, jotka maankohoaminen on vähitellen nostanut nykyiselle tasolle. Lähelle jäätiköltä tulleen virran suualuetta kertyi runsaasti karkeaa materiaalia, soraa ja kiviä. Kauempana virtauksen heiketessä laskeutui pohjalle hiekka. Tästä syystä hiekkaa on eniten nykyisten Salpausselkien etelään viettävillä rinteillä. Samalla nämä Salpausselkien "ulkoreunojen" rinteet ovat loivempia ja maasto muutoinkin tasaisempaa kuin muinaisen mannerjäätikköön vastanneilla pohjoisrinteillä. Näiden rinteiden jyrkkyys johtuu siitä, että maa-aines usein kasaantui jääseinämää vasten.

Paikoin jäätikkö puski moreenia selänteiksi. Maalajien sisään jäi usein jäälohkareita, joka myöhemmin sulaessaan muodosti Salpausselille jyrkkärinteisiä kuoppia, joista käytetään nimitystä suppa. Kuoppainen tai kumpuileva maasto, sekä osittain moreenista, osittain sorasta ja hiekasta koostuva maaperä on tyypillistä Salpausselkien "sisäreunoille".

Lahti on Salpausselän kaupunki. Vaikka ensimmäinen Salpausselkä ulottuu Hangosta pitkälle Pohjois-Karjalaan, tunnetuimmillaan se on nimenomaan Lahden seudulla. Salpausselkä on ohjannut asutusta tänne, ja tarjonnut sillä hyvän rakennusperustan. Salpausselälle syntyi varhain maakulkureitti, joka vaikutti olennaisesti jo muinaisen Lahden kylän kehittymiseen.