20.03.2009

Äänikylpylä Radio- ja tv-museossa

Näyttely avoinna 5.4 2010 saakka


Radio- ja tv-museolla oni erikoisnäyttely: ÄÄNIKYLPYLÄ - lasten äänimaisemia ja omia juttuja. Näyttely on auki 5.4. 2010 saakka.

Näyttelyn taustalla on vuoden 2008 syksyn aikana toteutettu mediakasvatusprojekti, jossa kahden lahtelaisen kouluryhmän kanssa tutkittiin ääntä ja harjoitettiin kuuntelua, esiintymistä ja monenlaisten juttujen tekemistä. Näyttelyn tarkoitus on kannustaa muita mukaan äänien maailmaan, kuuntelemaan ja kertomaan.

Eräs 8. luokkalainen kertoo radionkuuntelustaan:
"Kesällä kun kuuntelee radioo vaikka rannalla, tulee hyvä fiilis en tiiä miks. Radiota on helppo kuunnella ku voi pitää vaikka silmii kiinni jos vaikka väsyttää. Siinä aika kuluu myös nopeasti, esimerkiksi bussissa on mukava kuunnella radiota vaikka kännykästä ja ympärillä oleva hälinä häviää ja voi vain keskittyä kuuntelemiseen."

5. luokkalainen kertoo omasta paikastaan:
"Minun lempipaikkani on oma koti. Kotona voi olla kavereiden kanssa, kuunnella musiikkia ja voi olla tietokoneella. Kotona on kivaa, kun voi olla omassa huoneessa. Voi avata ikkunan ja kuunnella erilaisia ääniä, kuten linnunlaulua, autojen ääniä, trampoliinin ääniä, koiran haukuntaa, pyörän ääniä, ihmisten huutoa ja puhetta. Tykkään myös olla paljon ulkona."

Näyttelyn tekijöissä projekti herätti paljon kysymyksiä: Onko mediakasvatusta liian vähän? Pitäisikö sitä olla osana koulujen perusopetusta? Jos sitä on, mihin se keskittyy? Kiertyvätkö lasten ja nuorten kuuntelutottumukset musiikin ympärille? Voisiko tottumuksia laajentaa? Mikä lapsia ja nuoria innostaa? Onko käytettävissäoleva tekninen kalusto otettu käyttöön?

Näyttelyn ääniä saa kuunnella erilaisissa ympäristöissä, enimmät äänisuihkussa!

Mediakasvatusprojekti: Toimittaja Tuija Veirto YLE Lahden Radio, Länsiharjun koulun 5C-luokka ja opettaja Rita Ruusula, taiteilija Pirjo Kaartinen ja Kivimaan koulun 7 luokkien ilmaisutaidon ryhmä.
Näyttely: Edellisten lisäksi tutkija Helena Parviainen, erikoisammattimies Jukka Silvennoinen, YLE Lahden Radion ja Lahden kaupunginmuseon henkilökuntaa.


"Jokaisen ihmisen ääni on ainutlaatuinen ja persoonallinen
- kuin sormenjälki tai nimikirjoitus"

Radio- ja tv-museo
Radiomäki, Lahti
www.lahdenmuseot.fi
ma-pe 10-17 la-su 11-17 03 814 4512

ope ja lapset

logo

Onko sinulla muistoja esim. valokuvia Lahden Radiomäen alueesta?

Radio- ja tv-museo kerää kesällä 2010 Radiomäkeä koskevia muistoja (vanhoja valokuvia, lehtileikkeitä, postikortteja yms.)
divider
24.03.2010

Vuoden sarjakuvateko 2009 -kunniapalkinto Timo Kokkilalle

Timo Kokkila on saanut "Kuvitti Poika Vesanto - käyttökuvan mestari" -näyttelystä Vuoden sarjakuvateko 2009 -kunniapalkinnon.
17.09.2009

Kuvitti Poika Vesanto

Tämän 1920-40-luvuilla toimineen käyttökuvan mestarin työstä kertova näyttely avoinna Radio- ja tv-museossa 29.3. 2010 saakka.
20.03.2009

Äänikylpylä Radio- ja tv-museossa

Näyttely avoinna 5.4 2010 saakka
17.04.2008

Kyllitädin Satusivellin -ohjelman teatterinukkeja esillä Radio-ja tv-museossa

Satumaailma on rakennettu pysyväisluonteiseksi.