tuoli_m.jpg

Hei

Verhoomooni tuotiin tänään kuvan mukainen Askon tyylikäs sohvakalusto, kaksi nojatuolia ja sohva. En ole aikaisemmin nähnyt vastaavaa joten ajattelin kysyä jos teillä on tietoa kalustosta. Lienee jostain 50 - 60 luvulta?
 

Vastaus: 

Nojatuolia (ja luultavasti myös sohvaa) on myyty kauppanimellä Panama. Nojatuolin tuotenumero 04038 on kirjattu vuoden 1966 tuotenumerointivihkoon ilman vanhaa numeroa, jonka tulkitsen tarkoittavan, että kalusto otettiin tuotantoon kesäkuun 1965 ja vuoden 1966 välisenä aikana. Toisaalla on maininta, että nojatuoli (ja myös sohva oletan) poistui tuotannosta vuonna 1968. Siis se oli vain vähän aikaa Askon mallistossa ja korvautui vastaavilla tuotteilla. Esim. myöhemmin tuotannossa ollut Monza muistuttaa rakenteeltaan paljon tätä Panamaa.

piirustus.jpg


monza.jpg

Klikkaa kuva suuremmaksi.


Historiallinen museo kiinni remontin vuoksi

Museo on sulkenut ovensa yleisöltä 2.9.2018 alkaen. Kiitämme yleisöä kuluneesta vuodesta - seuraa tiedostusta korjaustöiden etenemisestä!

Lahden taidemuseo on suljettu

Lahden taidemuseo on sulkenut ovensa osoitteessa Vesijärvenkatu 11. Avaamme ovet uusissa tiloissa Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseo LADin valmistuttua!

Ihanasti sanottu -näyttely on auki yleisölle!

Sanataituri Gösta Sundqvistista kertova Ihanasti sanottu -näyttely on avautunut Radio- ja tv-museo Mastolassa 14.11.2019.

Jusu Jussilaisen kierrokset Lasten talvikarnevaaleilla 2020 Hiihtomuseolla

Jusu Jussilaisen kanssa nuuskitaan jänniä juttuja Hiihtomuseolla ja sen jälkeen pompitaan korvia nostattavasta mäkihyppysimulaattorista.