Kuukauden ilmiö

Lahden kartanon museokaupassa nostetaan kalenterikuukausittain vitriiniin kuva, ilmiö, esine, taulu, juliste, tarina tai muu vastaava ajankohtainen tai muuten mielenkiintoinen aihe, jota ei välttämättä saada sijoitetuksi museon näyttelyihin.

Toukokuussa 2016 esille asetettu, arkeologien ja kahden paikallisen metallinilmaisinharrastajan yhteistyössä löytämä viikinkiaikainen miekka aloitti upealla tavalla Historiallisen museon Kuukauden ilmiö -konseptin.

Kuukauden ilmiöön pääsee tutustumaan ilman museon sisäänpääsymaksua.

Lisätietoja Kuukauden ilmiöstä ja museon näyttelyistä:
Amanuenssi Ilkka Kuhanen, 044 416 4624, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

pisteviiva.gif

Save

Save

Save

Save

Save

Syys-lokakuu 2017

Viron kansallismuseo

Naapuri- ja sukulaiskansamme lähes puolitoista vuosisataa elänyt unelma, Viron kansallismuseo, on toteutunut. Viime syksynä Tartossa avatun Eesti Rahva Muuseumin juuret ovat vuodessa 1869. Tartossa järjestettiin tuolloin Viron ensimmäiset laulujuhlat, ja niiden yhteydessä nousi ajatus kansan henkisen ja esineperinteen keräämisestä.

Vuonna 2005 museorakennuksesta järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu. Sen voitti ranskalainen arkkitehtitoimisto DGT ehdotuksellaan Muistojen kenttä. Kilpailussa menestyivät myös suomalaiset arkkitehdit, kuten toisen palkinnon saanut Arkkitehtitoimisto ALA.

Viron historia ja Raadin menneisyys vaikuttivat syvästi DGT:n nuoriin arkkitehteihin. Dan Dorell, Lina Ghotmeh ja Tsuyoshi Tane kiteyttivät museorakennuksen valtavaksi vertauskuvaksi kiitoradasta, jolta ei enää nouse sotilaita ja aseita, vaan muistoja, tietoa ja elämyksiä, tulevaisuuden rakennuspuita. Lähes 400 metriä pitkä rakennus kasvaa hitaasti, miltei kuin loputtomasti, laajassa avarassa maisemassa. Se huipentuu sisääntulokatokseksi, joka valoisasti imee katsojan huomaansa, sydämeensä, kuten suunnittelijat sanovat

Eesti Rahva Muuseum esitellään kaupunginmuseon valokuvaaja Tiina Rekolan tänä kesänä ottamissa upeissa kuvissa.

Kuukauden ilmiöön pääset tutustumaan ilman museon sisäänpääsymaksua! Tervetuloa, tere tulemast!

pisteviiva.gif

Save

Heinäkuu 2017

Lahden II Kansainvälisen julistebiennalen 1977 tunnusjuliste ja julisteen originaali

Historillisen museon museokaupassa on esillä Kai Kujasalon suunnittelema tunnusjuliste ja julisteen originaali Lahden II Kansainväliseen julistebiennaaleen 1977.

Kaj Kujasalo (s. 1950 Helsingissä) on suomalainen graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Kujasalo valmistui Mainosgraafikkojen koulusta 1972. Vuodesta 1980 hänellä on ollut oma suunnittelutoimisto. Kujasalo on palkittu suunnittelutyöstään kymmeniä kertoja, mm. vuonna 1998 Grafia ry valitsi hänet vuoden graafikoksi. Kujasalo on suunnitellut julisteiden lisäksi paljon varsinkin lastenkirjojen ja äänilevyjen kansia.

Kuukauden ilmiöön pääset tutustumaan ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

pisteviiva.gif

Save

Save

Kesäkuu 2017

Vanha tiekarhun terä Ranta-Kartanon työmaalta

Ensimmäiset tiehöylät eli tiekarhut on kehitetty Yhdysvalloissa 1880-luvulla, jolloin niitä käytettiin esimerkiksi hevosten tai härkien vetämänä. Myöhemmin 1900-luvun alussa tiehöyliä ryhdyttiin vetämään höyrytraktoreilla. Käyttötarkoitus oli sama kuin nykyisinkin, eli uusien teiden pinnan tasaaminen ja olemassa olevien teiden kunnossapito. Ensimmäiset itsestään liikkuvat tiehöylät ovat tulleet käyttöön polttomoottorien yleistyessä 1910- ja 1920 luvun vaihteessa. Nykyaikaisissa tiehöylissä on hyödynnetty GPS-tekniikkaa ja automaattista terän ohjausta. Nimitys tiekarhu johtuu koneen soratien pintaan jättämästä, karhun kynsimisen jälkiä muistuttavasta kuviosta.


Näytteillä oleva tiehöylän terän kappale on löytynyt Lahden Ranta-Kartanon rakennustyömaalta, Jalkarannantien ja Ståhlberginkadun risteysalueelta sekoittuneesta maasta, noin metrin syvyydestä. Terän tarkkaa ikää ja käyttöaikaa on vaikea määritellä. Lähes samanlainen terä on kuitenkin nähtävillä esimerkiksi oheisessa kuvassa, joka on otettu vuonna 1932. Terä on ollut yhdessä toisen löytyneen kappaleen kanssa noin 2,8 metriä pitkä. Tässä tiehöylän terässä on hampaat molemmilla sivuilla, jolloin terä on mahdollista kääntää hampaiden kuluessa. Löytyneessä terässäkin ovat toisen sivun hampaat kuluneet lähes loppuun.

Kuukauden ilmiöön pääset tutustumaan ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Lisätietoa arkeologian yksikön työstä:

Tutkija Eetu Sorvali, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi, 044 416 3594

pisteviiva.gif

Save

Save

Toukokuu 2017

Nikkisen Kenkä Oy 1909-2016

Kuhmoisista Lahteen muuttanut suutarimestari Wihtori Nikkinen perusti yhdessä orimattilalaisen Juho Laaksosen kanssa Rauhankatu 5:n Laaksonen & Nikkinen jalkineliikkeen 4.4.1909. Vuonna 1914 Wihtori ja Aurora Nikkinen ostivat liikkeen kokonaan ja se toimi nimellä Jalkineliike W. Nikkinen. Wihtori Nikkisen kuoltua vuonna 1929 liikkeen johtaminen siirtyi Aili tyttärelle. Mukana liikkeenhoidossa oli alusta asti Ailin sisar Eeva Talsti ja vuodesta 1932 Ailin aviopuoliso Bertil Rinne. Liike jatkoi vuodesta 1935 Rautatienkatu 26:ssa, jossa se toimi lakkauttamiseen saakka vuoteen 2016. Nikkisen kengällä oli Lahden keskustassa myymälät myös Aleksanterinkatu 7:ssä ja Rautatienkatu 20:ssa. Lisäksi yrityksellä oli Junior Nikkisen nimellä lyhyen aikaa toiminut liike Mariankatu 17:ssä sekä 1983 alkaen Pazzo, ensin Vapaudenkadulla, sitten Vesijärvenkatu 24:ssä.

Nikkisen kenkä oli suvun vahvojen naisten luotsaama perheyritys, joka työllisti vuosikymmenet parikymmentä työntekijää. Tasavallan presidentti myönsi Aili Rinteelle talousneuvoksen arvonimen vuonna 1967, jolloin myös hänen tyttärensä Pirkko Rinne-Nupponen toimi liikkeen johtotehtävissä. Yritys säilyi lopettamiseen asti saman perheen hoidossa. Viimeisimmäksi sitä johti Pirkko Rinteen tytär Katariina Pesonen, joka omien sanojensa mukaan aloitti kauppiaanuransa parivuotiaana istuen Nikkisen kengän näyteikkunassa maskottina isossa pahvilaatikossa, kun somistaja teki jouluikkunaa.

Nikkisen_kenka_1_385px.jpg

Yllä olevassa valokuvassa on Nikkisen kengän myymälä 1950-luvulla. Myytävät mallit ovat esillä katsekorkeudella ja myymälän seinät kattoon asti kenkälaatikoilla vuorattu. Myyjän piti muistaa ulkoa kenkien "kaavanumerot", joiden perusteella etsiä oikeat kengät asiakkaan sovitettavaksi. Kenkämyynti oli asiakaspalvelua parhaasta päästä. Myyjiä oli useita ja kaikki asiakkaat palveltiin yksilöllisesti. Myyjillä saattoi olla vakioasiakkaita, joiden tarpeet tiedettiin jo ennalta.

Nikkisen_kenka_2_385px.jpg
Toisessa kuvassa ovat talousneuvos Aili Rinne ja kauppias Bertil Rinne yrityksensä osastolla Lahden messulla 1950-luvun alussa.

Historiallisen museon vitriinissä on esillä Nikkisen kengässä 1950-luvulla myytyjä kenkiä. Tuolloin ja vielä seuraavallakin vuosikymmenellä Suomessa myytävät kengät oli valmistettu suomalaisissa kenkätehtaissa. Vain 0,5 % kengistä oli tuontitavaraa.

Jalkinemuoti suosi 1950-luvun alussa korokepohjia, pyöreää kärkeä, tolppa- ja kiilakorkoja. Suosituin pintamateriaali oli tumma mokkanahka. Vuosikymmenen edetessä jalkinemuotoilu keveni, avonaiset leikkaukset ja sirot piikkikorot korvasivat raskaat tolppakorot. Myös kenkien väritys vaaleni. Vaatteiden ja asusteiden yhteensopivuudesta tuli 1950-luvun muodissa keskeinen tavoite, kengän väri ja jopa pintakäsittely valittiin asuun sopivaksi.

Kuukauden ilmiön pääset näkemään ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Lisätietoja Nikkisen kengän kokoelmista:
Kokoelmapäällikkö Sari Kainulainen, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi, 050 5184 594

Lisätietoja Kuukauden ilmiöstä ja museon näyttelyistä:
Amanuenssi Ilkka Kuhanen, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi, 044 416 4624

pisteviiva.gif

Save

Save

Save

Save

Save

Huhtikuu 2017

Huhtikuu

Tällä kertaa Kuukauden ilmiössä keskitytään itse ajankohtaan liittyviin merkityksiin.

Huhti-sanan alkuperästä on erilaisia näkemyksiä. Kustaa Vilkuna selittää sanan talonpojan vuotuistöiden pohjalta. Huhtikuussa, hankikannon aikaan ja ennen kevätmahlan nousemista puihin, lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket eli huhdat. Huhtikuuta on kutsuttu myös suvikuuksi, sulamakuuksi ja kiimakuuksi. Suvi tarkoittaa idässä ja pohjoisessa suojasäätä, kiima puolestaan viittaa lintujen kevätsoitimiin.

Huhtikuun nimi periytyy moniin kieliin latinan huhtikuuta merkitsevästä sanasta aprilis, joka puolestaan tulee verbistä aperio, avautua: huhtikuussa maa avautui ja pehmeni. Kansainvälinen tausta näkyy Suomessa aprillipäivässä, jota vietetään huhtikuun 1. päivänä.

Kuukauden ilmiön aihetta avataan kuukauteen liitetyn kansankulttuurin, taiteen, kaunokirjallisuuden ja populaarikulttuurin ilmiöiden kautta. Elämyksellinen vitriininäyttely on nähtävissä Historiallisen museon kirjakaupassa ilman museon sisäänpääsymaksua.

Tervetuloa!

Lisätietoa Kuukauden ilmiön aiheesta:

Tutkijat Riitta Niskanen ja Marja Huovila, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

Lisätietoa Kuukauden ilmiöstä ja museon näyttelyistä:

Amanuenssi Ilkka Kuhanen, 044 416 4624, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

pisteviiva.gif

Save

Save

Helmi-maaliskuu 2017

Konservoinnista palannut viikinkiajan miekka

Kesällä 2016 Asikkalassa tehtiin paikallisten metallinilmaisinharrastajien ja Lahden kaupunginmuseon arkeologien yhteistyönä tutkimuksia, joiden yhteydessä löydettiin mm. esille jälleen saatu, viikinkiajalle (n. 800–1050 jaa) ajoittuva miekka. Miekka oli esillä Historiallisessa museossa toukokuun 2016 Kuukauden ilmiönä. Tämän jälkeen miekka toimitettiin konservoitavaksi Turkuun Osuuskunta Arkebuusin konservaattori Anu Kinnuselle.

Maasta löytynyt metallinen tai orgaanista materiaalia oleva esine käy läpi aikaa vievän ja monivaiheisen prosessin. Näin esine saadaan säilymään tutkimusta ja näytteille asettamista varten. Ilman konservointia esim. rautaesineiden ruostuminen kiihtyy ja lopulta esineet hajoavat kokonaan. Miekan kohdalla konservoinnin tavoitteena oli vakauttaa sen tila ja estää sen uudelleen ruostuminen. Puhdistamalla esine sen alkuperäinen muoto saatiin paremmin esille, näin mm. miekan säilän keskellä kulkeva veriura on nyt nähtävillä, samoin kuin säilän ja väistimen liitoskohdassa oleva risti.

Konservoidun miekan lisäksi esille on asetettu konservointikertomus, josta selviää mm. kuinka monivaiheinen ja aikaavievä prosessi itse asiassa on. Miekka myös kietoo sisäänsä vielä ratkaisemattoman mysteerin, josta voit lukea enemmän paikan päällä.

Tervetuloa! Kuukauden ilmiön pääset näkemään ilman museon sisäänpääsymaksua!

Lisätietoa miekasta:

Arkeologi Piritta Häkälä, piritta.hakala(at)lahti.fi

Lisätietoa Kuukauden ilmiöstä ja Historiallisen museon näyttelyistä:

Amanuenssi Ilkka Kuhanen, ilkka.kuhanen(at)lahti.fi

pisteviiva.gif

Save

Tammikuu 2017

Vanhan hyvän ajan rakentajat Aleksanterinkatu 29:ssa

Arkkitehti Unto Ojosen suunnittelema virkailijatalo valmistui Aleksanterinkatu 29:een vuonna 1950. Se oli kaupungin ensimmäinen virkailijoilleen rakennuttama asuintalo. Asukkaat olivat kaupungin työntekijöitä, kuten teknisen viraston väkeä, opettajia, näyttelijöitä, lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Myös kaupungin johto muutti taloon. Rakennusta alettiin kutsua Olavinlinnaksi tunnetuimman asukkaansa, kaupunginjohtaja Olavi Kajalan (1905–1967) mukaan.

Monet hienot detaljit kertovat arkkitehti Ojosen muoto- ja väritajusta niin Olavinlinnassa kuin Ojosen muussakin tuotannossa. Hänen arkkitehtuurinsa perustui ajan tapaan juuri yksityiskohdille, sillä rakennusten yleishahmo on yleensä niukka ja eleetön. Olavinlinnan pihan puoleiset parvekkeet valettiin betonista. Niiden muoto oli hieman aaltomainen, ja ulkopinta rihlattiin kolmiomaisten rimojen avulla. Pienin keinoin toteutettu detalji, valon ja varjon leikki, juhlisti talon pihajulkisivun.

Parvekkeet päädyttiin syksyllä 2015 korjaamaan huonon kunnon vuoksi. Neuvotteluissa rakennusvalvonta ja museo korostivat rakennuksen merkittäviä arkkitehtonisia, kulttuurihistoriallisia ja kaupunkikuvallisia arvoja. Korjaustavaksi päätettiin vanhojen parvekkeiden uusiminen tarkasti vanhaa mallia, vanhoja työtapoja ja materiaaleja käyttäen. Tavoite toteutui kirjaimellisesti. Käsin valmistetuin puumuotein valetut parvekkeet ovat kuin alkuperäisen suunnittelijansa kynästä. Lisäksi päätettiin palauttaa parvekkeiden lankalasiset väliseinät, jotka vuosituhannen vaihteessa oli korvattu aaltopellillä. Kokonaisuus osoittaa harvinaista pieteettiä ja ammattiylpeyttä.

Olavinlinna on Lahden Talojen omistuksessa. Omistajan ohella hienoon lopputulokseen vaikuttivat MV-Maalaus Oy ja Insinööritoimisto Valvontaverstas Oy.

Lahden kaupunki palkitsi parveketyön marraskuussa 2016 Apoli-tunnustuksella, joka jaetaan vuosittain ansiokkaasta kaupunkikuvaan vaikuttaneesta työstä tai teosta. Apoliin eli Lahden arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan voi tutustua osoitteessa:

https://www.lahti.fi/palvelut/kaavoitus/arkkitehtuuripoliittinen-ohjelma

Kuukauden ilmiöön pääset tutustumaan ilman museon sisäänpääsymaksua! Tervetuloa!

Lisätietoa Lahden rakennetusta ympäristöstä ja arkkitehtuuripoliittisesta ohjelmasta:
Tutkija Riitta Niskanen, 044 4163 313, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

Lisätietoja Kuukauden ilmiöstä ja museon näyttelyistä:
Museoamanuenssi Ilkka Kuhanen, 044 416 4624, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

pisteviiva.gif

 

Joulukuu 2016

”… joka ikkunalla kaksi kynttilää.”


Itsenäisyyspäivän 6.12. illansuussa on tapana sytyttää ikkunalle kaksi kynttilää. Tavalla on kuitenkin Suomen itsenäisyyttä pidempi historia. Kuten yleensä perinteissä, myös tässä yhdistyy useita eri-ikäisiä perinteitä, tarinoita ja merkityksiä.

Juhlavalaistus osana merkkipäivien viettoa on peräisin jo antiikin Kreikasta. 1700-luvulla Suomessa yleistyi tapa sytyttää kaksi kynttilää ikkunalle juhlistamaan kuningasperheen merkkipäiviä tai näiden vierailuja. Suomen sodan jälkeen 1809 tapa siirtyi luontevasti juhlistamaan uuden hallitsijan eli Venäjän keisariperheen merkkipäiviä ja vierailuja.

Joulupäivää on myös juhlistettu polttamalla kynttilöitä ikkunoilla pyhän juhlan kunniaksi ja joulukirkkoon matkaavien iloksi. Vuonna 1898 Immi Hellén (1861–1937) julkaisi alkujaan 13-säkeistöisen runon ”Kello löi jo viisi” (Joulukirkkoon), jonka R. Raala oikealta nimeltään Berndt Sarlin myöhemmin sävelsi suosituksi joululauluksi. Matkasta joulukirkkoon kertovan laulun kuudes säkeistö kuuluu ”Mäenrinteen alla talo törröttää, joka ikkunalla kaksi kynttilää.”

Poliittisempia merkityksiä kynttilöiden polttaminen ikkunalla sai sortokausien aikana, autonomian ajan lopulla. Kahden kynttilän polttaminen ikkunalla liittyi voimakkaimmin J.L. Runebergin päivän viettoon ja samalla kynttilät olivat näkyvä protesti venäläistämistoimia vastaan.

Kynttiläperinteeseen liittyy myös tarinaperinnettä jääkäriliikkeen alkuajoilta. Jääkäreille ystävämielisten talojen ikkunoilla poltettiin merkkinä kahta kynttilää, jotta matkalla olevat miehet saattoivat pysähtyä ruokailemaan ja suojaan. Toisaalta on myös lähes vastakkaista vuoden 1918 sisällissotaan liittyvää tarinaperinnettä, jonka mukaan kynttilöitä on poltettu ikkunalla osoittamaan, että talossa on kapinaan valmiina olevia miehiä.

Itsenäisyyspäivään kahden ikkunalla poltettavan kynttilän perinne on juurtunut 1920-luvun lopulla. Itsenäisyyspäivää on juhlittu nykyisellä paikallaan vuodesta 1919 alkaen. Vuonna 1927 Itsenäisyyden Liitto kehotti koteja juhlistamaan itsenäisyyspäivää sytyttämällä kaksi kynttilää ikkunalle. Kynttilöille on myöhemmin annettu monia symbolisia merkityksiä; esim. viime sotien aikana ja jälkeenkin toista kynttilää on pidetty muistona rintamalle jääneille ja toista rintamalta palanneille. Nykyään sinivalkoisen värityksen saaneet kynttilät loistavat edelleen itsenäisyyspäivän tummentuessa kotien ikkunoilla vanhan, ajan kuluessa useasti muuntuneen perinteen merkkeinä.

Kuukauden ilmiötä, juhlavalaistus- ja kahden kynttilän-perinnettä, havainnollistavat Historiallisen museon museokaupassa perinteestä kertovan tekstin lisäksi Lahden Lehdessä vuonna 1904 julkaistu kirjoitus kapteeni August Fellmanin kotiinpaluusta ja juhlavalaistusta kaupungista, sekä museon kuva-arkiston kuvasuurennos. 1940-luvun lopulla otetussa kuvassa lumipeitteistä toria ympäröivien talojen ikkunoilla loistavat kynttilät ja kaupunki on hiljentynyt juhlanviettoon. Kynttilät tuikkivat myös museokaupan ikkunoilla!

Kuukauden ilmiö on nähtävissä ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

pisteviiva.gif

Adventtiajan julistenosto:

Kolmen kuninkaan kumarrus – mutta missä on Balthasar?

Lasse Hietala (1921 – 2008) oli suomalainen graafikko, jonka käsissä virallinenkin viestintä sai inhimilliset kasvot. Hietala suunnitteli mainontaa monelle suurelle yritykselle ja julkishallinnon laitokselle kuten Posti- ja telelaitokselle, Taljalle (nyk. Liikenneturva) ja Kulutusosuuskuntien keskusliitolle. Hietalan julisteissa huumorilla höystetty visuaalinen viesti ja hyvä otsikko kiinnittivät katsojan huomion.

Hietala valmistui taideteollisuuskeskuskoulusta 1948 ja perusti oman toimiston 1951. Hän sai pian asiakkaakseen Posti- ja lennätinlaitoksen, jonka kanssa yhteistyö jatkui 1980-luvulle saakka. Hietala pyrki saamaan kuhunkin työhönsä myönteisen ja rennon sävyn. Hietalan tyyli on tunnistettavan lennokas ja humoristinen.

Hietalan tyyliin kuului tunnistettavien anekdoottien käyttäminen. Näin on myös Postille suunnitellussa, kolmen kuninkaan kumarrukseen viittaavassa joulujulistesarjassa. Kolme kuningasta tai kolme itämaan tietäjää ovat Matteuksen evankeliumissa mainittuja oppineita, jotka Raamatun mukaan tulivat idästä Beetlehemiin osoittamaan kunnioitusta ja tuomaan lahjoja vastasyntyneelle Jeesus-lapselle.

Valitettavasti Lahden julistemuseon kokoelmassa triptyykki on vajaa. Mukana ovat vain Melchior ja Caspar; yleensä tummaihoisena ja arabipukuisena kuvattu Balthasar puuttuu.

Tervetuloa!

Lisätietoa Lasse Hietalan julistesarjasta ja Julistemuseon näyttelyistä:
Tutkija Hanna Suihko, 044 416 4184, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

Lisätietoja Kuukauden ilmiöstä ja museon näyttelyistä:
Museoamanuenssi Ilkka Kuhanen, 044 416 4624, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi


pisteviiva.gif

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Lokakuu 2016

Visiittikorttikuva-albumi – aikansa facebook

Käynti- eli visiittikorttikuvat yleistyivät 1860-luvulla. Tosin menetelmä oli kehitetty jo edellisellä vuosikymmenellä. Käyntikorttikuvat syrjäyttivät täysin vanhemmat kuvatyypit. Ne olivat muodissa 1800-luvun loppupuolelta aina 1920-luvulle asti. Visiittikorttikuvan pahvikoko on yleensä noin 10 x 6 cm. Kuva oli standardituote, mutta eri aikoina valmistetut kuvat eroavat selvästi toisistaan. Käyntikorttikuvia ajoitetaan taustapahvin, pukumuodin tai kuvassa käytetyn rekvisiitan perusteella. Visiittikorttikuvia vaihdettiin sukulaisten ja ystävien kesken. Lisäksi albumeihin kerättiin myös julkisten henkilöiden visiittikortteja. Suuri suosio johti siihen, että käyntikorttikuvia alettiin säilyttää tähän tarkoitukseen valmistetuissa valokuva-albumeissa - aikansa facebookeissa. Albumeita alettiin suuren menekin seurauksena valmistaa sarjatuotantona. Lisäksi käyntikorttikuvamuoti lisäsi kameran käyttöä ja alensi kuvaushintoja.


Väinö Anselm Rautell (1875–1942) perusti 1890-luvun puolivälissä Lahteen valokuvaamon, joka oli kauppalan ensimmäinen. Hänestä tuli pian kauppalan johtava valokuvaaja. Rautell sai ensimmäisen kilpailijan vasta 1910-luvun puolivälissä. Rautell oli harjoittanut nuoruudessaan taidemaalarin opintoja Helsingissä. Hollolan rippikirjaan hänen ammatiksi on merkitty maalarin työmies. A. V. Rautell rakensi ensimmäisen työskentelytilansa, ateljeensa, Rauhankatu 8:aan, jossa hän työskenteli vuoden 1913 lopulle saakka.


Tämän jälkeen hän osti liiketilat ja asunnon Rautatienkatu 17:sta, vuonna 1913 valmistuneesta kivitalosta, sen pihanpuoleisen siiven kolmannesta kerroksesta. Kuvaamo avautui joulukuun 20. päivänä 1913, ja samassa yhteydessä sen nimi vaihtui Lootukseksi. Valokuvaustilassa oli pohjoisen suuntaan ikkunaseinä ja kattoikkuna sekä runsaasti erilaista kuvausrekvisiittaa kuten huonekaluja. Ateljeessaan hän ikuisti monen lahtelaisen kasvot visiittikorttikuvaan. Rautell kuvasi myös vapaa-aikanaan sekä lahtelaisia että Lahtea. Vuonna 1921 V. A. Rautell myi Lootuksen Hilma Vuorilehdolle, ja alkoi suunnitella oman asuin- ja ateljeetalon rakentamista Aleksanterinkatu 24:ään.

Kuukauden ilmiö on nähtävissä ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

pisteviiva.gif

Syyskuu 2016

Lahden varikko uudistuu

Pienen Lahden kylän kehitys kaupungiksi ja maakuntakeskukseksi perustuu 1800-luvun puolivälin liikennepolitiikkaan. Suomen toinen rautatie, Pietarin ja Riihimäen välinen rata, päätettiin linjata Lahden vieritse, ja kauaskatseiset liikemiehet vainusivat uudenlaiset kuljetusmahdollisuudet, teollisuuden ja kaupan suuren tulevaisuuden. Lahti alkoi kasvaa.

Mytäjäisten rautatievarikko kertoo tästä historian solmukohdasta. Varikko rakennettiin pääradan ja Vesijärven satamaan vievien pistoraiteiden väliseen kolmioon Mytäjärven rannalle 1860-luvun lopussa. Uuden vuosisadan alussa järven, lahtelaisittain Tallinpassin ympärille oli jo kasvanut pieni tiivis rautatieläisyhdyskunta.

Varikon tärkein rakennus oli tietenkin veturitalli. Sen lähellä oli paja, vesitorni ja vesiviskuri. Asuinalue käsitti työläisten kasarmeja liitereineen, maakellareineen ja rivihuusseineen. Mytäjärven rannassa oleva sauna-pesutuparakennus oli yhteiskäytössä. Lahden varikolla oli lisäksi koulu, jossa annettiin sekä ruotsin- että suomenkielistä opetusta. Rautateiden viheralueet ovat aivan oma lukunsa suomalaisessa puutarhahistoriassa. Niillä tavataan lajeja, joita ei ole juuri esiintynyt muualla. Varikolla oli asukkaiden hyötypuutarhoja marjapensaineen ja hedelmäpuineen sekä monipuolinen valikoima koristekasveja, esimerkiksi syreenimajoja.

Varikon merkitys alkoi vähetä 1900-luvun lopussa. Rautatietoiminnot loppuivat, ja viimeiset asukkaat muuttivat pois vuonna 2010. Idylli on kuitenkin jäljellä. Varikko edustaa osittain Lahden varhaisinta säilynyttä rakennuskantaa, ja veturitalli on lajissaan Suomen vanhimpia, ellei vanhin.

Uusi, kesäkuussa 2016 valmistunut asemakaavaluonnos esittelee varikon tulevaisuutta. Alue on osoitettu pääasiassa asumiselle. Vanhat rakennukset on suojeltu. Uudisrakennuksia on suunniteltu sinne, missä on alun perinkin sijainnut rakennuksia. Uudisrakennukset noudattelevat karkeasti vanhojen rakennusten sijoitustapaa, mittasuhteita ja materiaaleja. Vanhaa kulkureitistöä on kunnioitettu, samoin rautatieympäristöjen perinnekasveja ja istutustapoja. Kaavatalouden vaatima uusi rakennusoikeus on osoitettu veturitallin kääntöpöydän päälle, jonne esitetään tornitaloa. Rakennus on tarkoitus toteuttaa siten, että kääntöpöytä pääosin säilyy. Talo toistaa kääntöpöydän muotoa.

Kuukauden ilmiö on nähtävissä ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Taidelauantaina 3.9.2016 klo 11-13 varikko-alueen uusia suunnitelmia on esittelemässä kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski.

pisteviiva.gif

Save

Save

Elokuu 2016

Kivikautisia kvartsiesineitä Heinolasta

Kvartsista tehdyt kiviesineet ja niiden työstämisestä syntynyt jäte on yleisin ja tunnusomaisin löytöryhmä Suomen kivikautisilla (8600–1500 eaa.) kohteilla. Kallioperässämme yleisesti esiintyvä kvartsi on Suomessa korvannut muualla esineiden valmistuksessa käytetyn piikiven, jota ei esiinny Suomessa. Kvartsin ja siitä valmistettujen esineiden väri vaihtelee aina lasimaisen kirkkaasta tai ruusukvartsin heleästä pinkistä ja valkoisen eri sävyjen kautta aina harmaaseen tai lähes mustaan savukvartsiin.

Esineisiin käytetty kvartsi on saatu joko keräämällä irtolohkareita maaperästä tai louhimalla kallioissa olevia kvartsijuonteita. Kivikautisten kohteiden lähistöltä tavataan toisinaan kvartsilouhoksia. Näin on myös Heinolan Harakkalahdella Ala-Rievelin rannalla, josta nyt näytteillä olevat kvartsiesineet ovat löytyneet. Harakkalahdella on kallion kyljessä kvartsijuoni, jota on louhittu. Kvartsilouhoksen läheisyydessä, lähempänä järven rantaa, on paikka, jossa kvartsia on työstetty. Paikalla on oleskeltu noin 8000 vuotta sitten, jolloin Suomessa on eletty mesoliittista eli esikeraamista kivikautta (8600–5000 eaa.). Kvartsin lisäksi paikalta on löytynyt palanutta luuta.

Kvartsin työstämisestä kertovat kivikautisilta kohteilta löytyvät raaka-ainekimpaleet, iskokset ja ytimet. Kvartsia on työstetty iskemällä kvartsikimpaletta kivellä, jonka seurauksena on saatu halutun muotoisia kappaleita. Näitä on edelleen muokattu esineiksi iskemällä tai retusoimalla eli nyrhimällä. Erilaisista iskutekniikoista kertovat ytimet ja iskokset, jotka ovat jääneet jäljelle iskennän jälkeen. Harakkalahdelta on sekä bipolaarisia eli kahdelta suunnalta iskettyjä ytimiä että tasoytimiä, joita on pääsääntöisesti isketty yhdeltä sivulta. Kvartsia iskettäessä syntyy suuri määrä jätettä eli kvartsi-iskoksia. Kivikautisilta kohteilta saattaakin löytyä kymmeniä tuhansia kvartsi-iskoksia.

Kivikaudella kvartsista tehtiin erilaisia käyttöesineitä, jotka kertovat aikakauden arjesta. Esineillä on työstetty, lävistetty, leikattu ja uurrettu niin puuta, nahkaa kuin luuta ja sarveakin. Kvartsikärkiä ja -teriä on käytetty myös nuolissa. Kvartsista tehdyt terät ja kärjet on liitetty puusta, sarvesta tai luusta tehtyyn varteen. Kiinnittämiseen on käytetty mm. koivuntuohitervaa eli tököttiä sekä jänteistä valmistettua nuoraa. Varsi on ollut työkalun arvokkain ja työläin osa, johon on helposti tehty ja kiinnitetty uusi kvartsiterä rikkoontuneen tai tylsyneen tilalle.

Kaikki esineet ovat Heinolan Harakkalahdelta Ala-Rievelin luoteisrannalta. Lahden kaupunginmuseo teki paikalla arkeologisia tutkimuksia vuosina 2005–2006.

Kuukauden ilmiö on nähtävissä ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Lisätietoja arkeologisesta tutkimuksesta Lahdessa:

Tutkimuspäällikkö Hannu Takala, 050 5594 158, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

pisteviiva.gif


Heinäkuu 2016

Sisällissodan 1918 löytöjä Salpausselän harjulta

Sisällissodan 1918 loppuvaiheessa Lahden kaupungin hallinnasta käytiin ankaria taisteluja. Valkoisen puolen tueksi tulleet saksalaiset valloittivat Lahden 19.4. ja työnsivät punakaartit kaupungin pohjois- ja länsipuolelle. Länsi-Suomesta saapui koko ajan lisää punaisten joukkoja, jotka yrittivät valloittaa kaupungin pakomatkallaan Venäjälle. Saksalaiset miehittivät nykyisen urheilukeskuksen kukkulat ja pyrkivät estämään punaisten läpimurron. Molemmat puolet kaivoivat maahan taisteluasemia, joista vastapuolta tulitettiin. Taistelut päättyivät 1.5.1918.

Osa kaivannoista on edelleen hyvin erotettavissa ja niistä löytyy taisteluihin liittyviä esineitä. Lahden kaupunginmuseo tutki alkukesällä 2016 arkeologisin kaivauksin muutamia taistelupaikkoja. Vitriiniin on koottu osa löydetyistä esineistä. Arkeologinen löytömateriaali täydentää taisteluista kertovia historian lähteitä. Taistelukaivannot ovat lailla suojeltuja kohteita, ja niiden tutkiminen edellyttää viranomaisen lupaa.

Vitriinissä on nähtävillä mm. sirpaleosumia saanut kenttäpakin kansi, kranaattien osia ja piikkilankaa.

Kuukauden ilmiö on nähtävissä ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Lisätietoja arkeologisesta tutkimuksesta Lahdessa:

Tutkimuspäällikkö Hannu Takala, 050 5594 158, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi


pisteviiva.gif

Kesäkuu 2016

Tykinammukset kauppatorilta

Lahden kauppatorin arkeologisten kaivausten yhteydessä vuonna 2013 nykyisen Alatorin alueelta löytyi kaksi tykinammusta. Molemmat olivat niin sanottuja srapnelleja eli irrallisilla luodeilla täytettyjä ammuksia. Srapnellit toimivat siten, että ammuksen lentoradan loppuvaiheessa luodit sinkoutuivat ammuksesta räjähdyksenomaisesti eteenpäin. Srapnelleja käytettiin nimenomaan aiheuttamaan henkilövahinkoja, ei tuhoamaan rakennuksia.

Lahden torilta löytyneet srapnellit ovat molemmat tunkeutuneet maan sisään ja räjähtäneet vasta maassa vastoin suunniteltua toimintaperiaatetta todennäköisesti väärin asetetun sytyttimen vuoksi. Molemmat ammukset kaivettiin ylös puolustusvoimien raivaajapartion toimesta.

Lentoratansa perusteella molemmat srapnellit on ammuttu kaupungin länsipuolen harjumaastosta ja ne liittyvät vuoden 1918 sisällissodan loppuvaiheen taisteluihin, jolloin lännestä kohti itää pyrkinyt punakaarti yritti vallata Lahden keskustan sitä hallinneilta valkoisilta ja heidän avukseen tulleilta saksalaisilta joukoilta.

Kuukauden ilmiö on nähtävissä ilman museon sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!

Lisätietoja arkeologisesta tutkimuksesta Lahdessa:

Tutkimuspäällikkö Hannu Takala, 050 5594 158, etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

pisteviiva.gif

Toukokuu 2016

Arkeologinen löytö: Viikinkiaikainen miekka

Päijät-Hämeen Asikkalasta löytyi toukokuun puolivälissä harvinainen viikinkiaikainen miekka. Miekka löytyi kahden paikallisen metallinilmasinharrastajan ja Lahden kaupunginmuseon arkeologien yhteisessä hankkeessa.

Kyseiselle miekkatyypille ei ole alustavissa tutkimuksissa löytynyt selviä vastineita. Lähialueilta on löytynyt myös miekan ponsi sekä koruja.

Miekkaa analysoi julkistamistilaisuudessakin läsnä ollut asiantuntija, rautakauden miekoista aiemmin tänä vuonna väitöskirjan tehnyt FT Mikko Moilanen.

Miekka

Miekka on ajoitettu viikinkiajan (n. 800–1050 jaa) loppupuolelle. Miekassa on veriura koko säilän pituudella. Miekka ei ole palanut, eli se voi olla ruumishautauksesta. Säilässä ei ole havaittavissa taistelun jälkiä, sen sijaan miekan ponsi on väännetty pois todennäköisesti jo käyttöaikana. Säilän puolivälissä olevaa vauriota lukuun ottamatta miekka on hyvin säilynyt.

Viikinkiaikaiset miekat on luokitellut norjalainen Jan Petersen jo vuonna 1919 ja luokittelu on edelleen yleisesti käytössä. Asikkalasta löytynyt miekka ei kuitenkaan ole mitään tunnettua Petersenin tyyppiä, mutta Hämeenkoskelta on löytynyt samantyyppinen miekan katkelma.

Ponsi

Miekan ponsi on ajoitettu viikinkiajan (n. 800–1050 jaa) alkupuolelle. Ponsi ei kuulu esillä olevaan miekkaan, vaan on löytynyt noin 300 metrin päästä viereiseltä pellolta. Ponsi ei vastaa täysin mitään Petersenin tyyppiä, mutta on lähinnä tyyppiä H. Ponsi on koristeltu taitavasti ohuella hopealangalla. Kiinnitysniitit ovat puolestaan epätavallisen paksut.

 

Miekka ja ponsi ovat esillä 5.6. saakka, jonka jälkeen esille nostetaan niin ikään arkeologisten kenttätöiden mielenkiintoisia löytöjä.

 

Lisätietoja tehdyistä löydöistä ja arkeologisesta tutkimuksesta Lahdessa:

Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Hannu Takala: 050-559 4158, hannu.takala (at) lahti.fi

Lisätietoa Kuukauden ilmiöstä ja Historiallisen museon näyttelyistä:

Museoamanuenssi Ilkka Kuhanen: 044 416 4624, ilkka.kuhanen (at) lahti.fi

PIENI_Miekka_lytpaikallaan_ennen_nostoa._Kuva_Piritta_Hkl_Lahden_kaupunginmuseo.jpg PIENI_Pivi_Repo_ja_Hannu_Takala_nostavat_miekkan._Kuva_Piritta_Hkl_Lahden_kaupunginmuseo.jpg

Vasemmalla miekka löytöpaikallaan ennen nostoa. Oikealla arkeologit Päivi Repo ja Hannu Takala nostamassa miekkaa. Valokuvat: Piritta Häkälä, Lahden kaupunginmuseo

Miekka1_verkko.jpg

Arkeologi Päivi Repo ja amanuenssi Ilkka Kuhanen asettamassa miekkaa Lahden kartanon vitriiniin. Valokuva: Hanna Suihko, Lahden kaupunginmuseo

Miekka4_verkkoon.jpg

Arkeologi FT Mikko Moilanen tarkastelee miekkaa sen julkistamistilaisuudessa. Valokuva: Hanna Suihko, Lahden kaupunginmuseo

Save

Save

Save

Save

Save

Save

100 askelta Lahdessa -näyttely avattu

Tervetuloa Historiallisen museon Suomi100-juhlavuoden näyttelyyn!

Kulttuuriperintöä konservoimassa -näyttelyssä

kuraattorin kierros lauantaina 9.12.2017 klo 13.00.

Radio- ja tv-museon museokauppa on nyt verkossa

Museokauppaan pääset netissä museon ollessa suljettuna.

Hiihtomuseon perusnäyttely "Hiihdon henkeä" on avautunut

Hiihtomuseon uusi perusnäyttely tarjoaa elämyksiä ja tietoa monipuolisesti hiihdon historiasta.