Julistebiennale 2011

Barbra Stehle Saksa / Germany Työpajat 2009 Workshops 2009

Lahden 18. kansainvälinen julistebiennale

Esillä Lahden taidemuseossa 10.6 – 25.9.2011

Lahden 18. kansainvälinen julistebiennale tavoitti vuonna 2011 ennätysmäisen suuren osallistujajoukon. Julistebiennaleen tarjottiin 6 958 julistetta 50 maasta. Tarjottujen julisteiden määrä kasvoi edelliseen biennaleen verrattuna 4 400 julisteella. Nyt ensimmäistä kertaa käytössä oli sähköinen ilmoittautuminen ja julisteet jurytettiin pelkkien kuvien perusteella. Näyttelyyn esille pääsevät julisteet valitsi kansallinen jury, johon kuuluivat graafiset muotoilijat Pekka Loiri, Hilppa Hyrkäs, Esa Ojala ja Kari Piippo.

Näyttelyssä oli esillä 285 julistetta 36 maasta. Erityisesti Kiina, Japani, Puola, Saksa ja Iran olivat vahvasti edustettuina biennalessa. Aivan uusia osallistujamaita näyttelyssä ovat Indonesia ja Thaimaa. Julistebiennalessa oli kaksi sarjaa: yleiseen sarjaan kuuluvat sosiaaliset ja aatteelliset sekä kaupalliset ja kulttuurijulisteet, ympäristöjulisteille on oma sarjansa.

Näyttelyn avajaisten yhteydessä 9. kesäkuuta jaettiin useita palkintoja. Palkittavat julisteet valitsi kansainvälinen jury, jonka jäseninä toimivat Stephan Bundi Sveitsistä, Gitte Kath Tanskasta, Germán Montalvo Meksikosta, Pekka Piippo Suomesta sekä Péter Pócs Unkarista. Tänä vuonna Grand Prix -palkinto myönnettiin ranskalaiselle maahanmuuttoa käsittelevälle julisteelle. Lisäksi jaettiin Grafia Tapani Aartomaa Prix, Lauri Tarasti -palkinto parhaalle ympäristöjulisteelle, toinen palkinto sekä viisi kunniamainintaa.

Julistebiennalen yhteydessä oli useita oheistapahtumia ja -näyttelyitä. Kansainvälisen juryn graafiset muotoilijat pitivät kesäkuussa työpajan Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutin sekä Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijoille. Työpajan tulokset olivat nähtävänä näyteikkunoissa Lahden keskustassa kesän aikana.

Lahden Sibeliustalossa oli heinäkuun ajan esillä graafisen muotoilijan, emeritusprofessori Tapani Aartomaan (1934-2009) muistonäyttely. Aartomaa oli kansainvälisesti palkittu suunnittelija ja Lahden Julistebiennalen idean isä. Hän teki pitkän opettajanuran Lahden Muotoiluinstituutissa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa. Tapani Aartomaan muistonäyttely oli esillä vuonna 2010 Meksikon julistebiennalessa.

Koululaisille tarkoitetut serigrafiatyöpajat käynnistyvät Julistebiennalen yhteydessä Lahden taidemuseossa 15.8. ja jatkuvat aina näyttely päättymiseen saakka.

Julistebiennalen vuoden 2011 tunnusjulisteen suunnitteli Laura Suuronen.

Kilpailutoimikunta

Pekka Loiri, graafinen muotoilija, puheenjohtaja
Hilppa Hyrkäs, graafinen suunnitteli
Esa Ojala, graafinen suunnittelija
Kari Piippo, graafinen muotoilija, AGI

Kansainvälinen jury

Stephan Bundi, graafinen muotoilija, AGI, Sveitsi
Gitte Kath, graafinen muotoilija, Tanska
German Montalvo, graafinen muotoilija, AGI, Meksiko
Pekka Piippo, graafinen muotoilija, Suomi
Peter Pòcs, graafinen muotoilija, Unkari

Jaetut palkinnot

Grand Prix 3 500 €
Grafia Prix 3 000 €
2. palkinto 1 700 €
Lauri Tarasti -palkinto ympäristöjulisteelle 3 000 €
Kunniakirjoja

Palkitut julisteet

Grand Prix

Sébastien Courtois / Valérie Debure / Isabelle Jégo / Alex Jordan
Nous Travaillons Ensemble
Ranska / France
Muuttoliikkeen perinnejuhla
A Memory Trail for Migrations

Grafia Tapani Aartomaa Prix

Uwe Loesch
Saksa / Germany
Ylipäänsä Günther Kieser
Günther Kieser on the Whole

2. palkinto / 2nd Prize

Nancy Sokolos / Thomas Wedell
Yhdysvallat / United States
Chopin 200: Chopinin syntymän 200-vuotisjuhla
Chopin 200: Commemorating Chopin´s 200th Birthday

Ympäristösarja, Lauri Tarasti -palkinto /
Environmental Posters, Lauri Tarasti Prize

Ilja Klemencov
Liettua / Lithuania
Ne voivat kadota
They Can Disappear

Kunniamaininnat / Certificates of Honour

Barbra Stehle
Saksa / Germany
Työpajat 2009
Workshops 2009
(Yksityiskohta julisteesta myös sivun ylälaidassa)

Ewa Bajek
Puola / Poland
Kymmenen käskyä (K. Kieslowski), osa 6
The Decalogue (K. Kieslowski), part 6

Dimitry Zakharov
Venäjä / Russia
(Maatuska)
(Russian Doll)

Adela Bedilia Medina Toriz
Meksiko / Mexico
100 vuotta Meksikon vallankumouksen alkamisesta
Mexico Revolution Centennial

Hiroko Sakai
Japani / Japan
Veden saastuminen
Water Pollution