LAD

Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseo

LAD on Mallasjuoman vanhaan tehdaskiinteistöön sijoittuva uusi taide-, muotoilu- ja julistemuseo. Uuteen museoon tulevat Lahden taidemuseo sekä Lahden julistemuseo. 

Uusi taiteeseen ja muotoiluun keskittyvä museo Lahteen 2021

Lahteen on tulossa uusi taiteeseen ja muotoiluun keskittyvä museo. Uuden museon näyttelyissä keskeistä on taide, muotoilu, lifestyle ja digiteknologia. Museo sijoittuu vanhaan Mallasjuoman kiinteistöön ja sinne rakennettavan uuden Malski-keskuksen tiloihin. Purku- ja rakennustyöt alkavat loppuvuonna 2018 ja näyttelyt avautuvat yleisölle 2021. Uusin tiloihin Malskille siirtyy Lahden taidemuseo sekä aikaisemmin ilman vakituista näyttelypaikkaa ollut Lahden julistemuseo.

Taiteeseen ja erityisesti graafiseen muotoiluun ja julisteisiin keskittyvästä LADista on tarkoitus tehdä kansainvälisesti kiinnostava museokokonaisuus. Lahden Julistemuseossa jo vuodesta 1970 järjestetty Julistebiennale, 2011 lähtien Julistetriennale on maailmankuulu graafisen alan kilpailu ja näyttely. Uudessa museossa tullaan järjestämään jatkossa myös muita uusia säännöllisin väliajoin toistuvia triennaleja, lisäksi museon tapahtumatarjonta lisääntyy tulevaisuudessa.

LADin näyttelyissä tullaan näkemään myös Taide- ja Julistemuseon kokoelmien helmiä, kuten Viipurin kokoelman teoksia.

Uuteen museoon tullaan tekemään niin kotimaisia kuin kansainvälisiä näyttelyitä ja tapahtumia. Näyttelyissä ja niiden sisällön rikastamisessa käytetään hyväksi uusimpia esitystekniikoita.

Malski on uutta luovan työn ja kulttuurin talo

Malski-keskus luo uudenlaista vetovoimaa koko Lahden kaupungin keskustaan. Malskilla työskentelee niin museon, ravintolan, Sammiosalin, pienpanimon kuin useiden eri luovien alojen yritysten henkilöstöä. Tästä syntyy uusi yhteistyökonsepti sekä kiinnostava vierailu- ja viihtymispaikka kaikille urbaanista kaupunkikulttuurista kiinnostuneille.

LAD_kerroksittain_a3_korjattu03_PIENI.jpg

Lisätietoja LADista:

Timo Simanainen
museonjohtaja
044 7161 301

Tiia Tiainen
näyttelypäällikkö/
museon projektipäällikkö TAJUMO-hanke
050 518 4591

Tuija Vertainen
Näyttelyamanuenssi/
asiantuntija TAJUMO-hanke
Taidemuseo
044 4164 448

Hanna Suihko
Museoamanuenssi/
tuottaja TAJUMO-hanke
Julistemuseo
044 4164 184

TAJUMO-projektin omat sivut:
https://www.lamk.fi/fi/hanke/tajumo-taiteen-ja-muotoilun-elamyskeskus

Ajankohtaista TAJUMO-projektista:
https://www.facebook.com/TAJUMOlahti/

EAKRvipu_217x100px_0.png

Historiallinen museo kiinni remontin vuoksi

Museo on sulkenut ovensa yleisöltä 2.9.2018 alkaen. Kiitämme yleisöä kuluneesta vuodesta - seuraa tiedostusta korjaustöiden etenemisestä!

Lahden taidemuseo on suljettu

Lahden taidemuseo on sulkenut ovensa osoitteessa Vesijärvenkatu 11. Avaamme ovet uusissa tiloissa Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseo LADin valmistuttua!

Mastola ehdolla vuoden 2019 eurooppalaiseksi museoksi

Radio- ja tv-museo Mastola on valittu European Museum of the Year (EMYA) 2019-kilpailuun.

Sisulla sankariksi -näyttely Hiihtomuseolla

Hiihtomuseon uusitusta pohjakerrostilasta löytyy Suomen hiihdon kulta-ajan näyttely.