LAHDEN MUSEOISSA TAPAHTUU


PANDAPIILOSSA_WEB_kuva.jpg

Panda piilossa - museo kaupunkilaisten kulmilla

Virtuaalitodellisuuslaseilla katsottava julistenäyttely Lahden kirjastoissa ja Taidemuseossa 15.-28.10.2018


Vuoden 2018 aikana maakuntaa kiertäneen Panda piilossa -näyttelyn myötä Päijät-Hämeeen kirjastot, koulut ja palvelutalot ovat muuttuneet virtuaalitodellisuuslasien avulla Julistemuseon näyttelytilaksi. Lokakuussa myös lahtelaiset pääsevät vihdoin kokeilemaan näyttelyä! 

Panda piilossa - Museo kaupunkilaisten kulmilla -tapahtumaviikon aikana on mahdollista näyttelyn lisäksi kuulla ja tutustua Lahden museossa käynnissä oleviin ajankohtaisiin hankkeisiin, uudistuksiin ja puheenaiheisiin. Ohjelmassa on vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia virtuaalitodellisuusnäyttelyjen tekemisestä, Historiallisen museon uudistuksesta, LADista ja monista muista museon ajankohtaisaiheista. Tilaisuuksien yhteydessä on  mahdollisuus keskustelulle, kysymyksille ja palautteelle.

Panda piilossa -julistenäyttelyyn on valikoitu Lahden kansainvälisestä julistetriennalesta joukko ilmastonmuutoksesta, muoviroskasta, ihmisoikeuksista ja propagandasta kertovia julisteita, jotka nähdään tietokonesimulaatioina tuotetuissa keinotekoisissa ympäristöissä, kuten pohjoisnavalla ja mielenosoituksessa. Katsoja pääsee tutustumaan näyttelyyn virtuaalitodellisuuslasien ja -ohjaimien kanssa. Museon projektitutkija toimii VR-näyttelyn ohjaajana.

Panda piilossa -näyttely on osa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa hanketta, jonka avulla pyritään lisäämään maakunnan asukkaiden osallistumista museon tarjoamiin näyttelyihin ja kulttuuriin. Virtuaalitodellisuusnäyttelyiden sisältö on Lahden museoiden ja toteutus Lahden ammattikorkeakoulun tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden käsialaa.

OHJELMA 

Lataa ohjelma PDF-muodossa.

MAANANTAI 15.10. LAHDEN PÄÄKIRJASTO KLO 12-18

Klo 12 Julisteen tulevaisuus (Hanna Suihko, tutkija)

Julistemuseon kokoelmissa on lähes 80 000 julistetta, mutta mikä on julisteen tulevaisuus? Julistetaanko vielä paperilla vai vievätkö muut tiedotuskanavat voiton? Virtuaalitodellisuuslaseilla katsottava Panda piilossa -näyttely esittelee edellisen julistetriennalen satoa.

Klo 13 Minun Nastolani ja osallistuminen Nastolan historiaan (Sini Ojala, tutkija)

Nastolan historian neljäs osa on työn alla Lahden kaupunginmuseossa. Se käsittelee aikaa sota-ajasta kuntaliitokseen, joten muistitietoa löytyy. Kirjan rinnalla eri puolilla Nastolaa ja Lahtea kiertää Minun Nastolani -näyttely. Näyttelyn lisäksi muistelutyöpajat herättelevät nastolalaisia keskustelemaan kirjan teemoista ja antavat mahdollisuuden osallistua hankkeeseen.

Klo 14 Virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet – muuttavatko uudet teknologiat käsityksiä siitä, mitä me pidämme museoina? (Ilkka Kuhanen, amanuenssi & Toni Puurtinen, projektitutkija)

Miksi uusia teknologioita käytetään? Millainen teknologia palvelee parhaiten museoita? Ilkka Kuhanen pohtii puheenvuorossaan uusia tulokulmia museosisältöihin. Uudet teknologiat avaavat yleisötyöhön mahdollisuuksia, mutta kehitystyössä on osattava löytää aikaa kestävät tekniset ratkaisut.

Klo 15 Piirtämisen uusi ulottuvuus

Tule tutustumaan, millaista on piirtää virtuaalitodellisuuden avulla, kun piirustuksen sisällä voi vaikka kävellä!

Klo 16 Panda piilossa – virtuaalitodellisuusnäyttelyn suunnittelu, toteutus ja opetukset (LAMKin tieto- ja viestintätekniikan edustaja &Toni Puurtinen, projektitutkija)

Virtuaalitodellisuus tarjoaa museoille monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia, mutta aivan yksinkertaista niiden toteuttaminen ei ole. Minkälaisia ideoita Panda piilossa -näyttelystä heiteltiin alkuvaiheessa esiin ja miten vastaanottajat huomioitiin näyttelyä suunniteltaessa? Entä minkälaista palautetta ja kehitysehdotuksia näyttelystä on saatu yleisöltä?

Klo 17 Virtuaalinen Lahti

Tule tutustumaan, millaisia Lahdesta kertovat VR-näyttelyt ovat. Vesijärvenkatu-näyttely on kehitetty aikaisemmin Historiallisen museon Sata askelta Lahdessa -näyttelyyn. Sata askelta Lahdessa -VR-näyttely on puolestaan mallinnus Historiallisen museon samannimisestä näyttelystä.

TIISTAI 16.10. LAHDEN PÄÄKIRJASTO KLO 12-18

Klo 12 Virtuaalinen Lahti

Tule tutustumaan, millaisia Lahdesta kertovat VR-näyttelyt ovat. Vesijärvenkatu-näyttely on kehitetty aikaisemmin Historiallisen museon Sata askelta Lahdessa -näyttelyyn. Sata askelta Lahdessa -VR-näyttely on puolestaan mallinnus Historiallisen museon samannimisestä näyttelystä.

Klo 14 Lahden julkinen taide nyt (Liisa Mäkitalo, amanuenssi)

Lahden kaupunki omistaa noin 80 julkista taideteosta ja uusia pystytetään vähän väliä. Minkälaista on Lahden julkinen taide ja mitä julkisen taiteen hankkeita kaupungissa on tällä hetkellä käynnissä? Mistä teoksista kaupungissa keskustellaan nyt? Minkälaista julkista taidetta sinä haluaisit nähdä kaupunkikuvassa?

Klo 15 Piirtämisen uusi ulottuvuus

Tule tutustumaan, millaista on piirtää virtuaalitodellisuuden avulla, kun piirustuksen sisällä voi vaikka kävellä!

Klo 16 LAD – uutta kohti (Hanna Suihko, tutkija & Katariina Mäenpää, projektipäällikkö, LAMK)

Taidemuseo perustettiin vuonna 1950 väliaikaisiin tiloihin Vesijärvenkadulle. Nyt melkein 70 vuoden ja monenlaisten käänteiden jälkeen näyttäisi siltä, että väliaikaismajoitus on muuttumassa pysyväksi osoitteeksi vanhan Mallasjuoman panimon tiloihin. Mitä hankkeelle tällä hetkellä kuuluu?

Klo 17 Historiallisen museon uudistaminen – kurkistus kulisseihin! (Ilkka Kuhanen, amanuenssi)

Historiallisen museon remontin viemä aika käytetään perusnäyttelyn suunnitteluun. Ovien taas avautuessa museo tarjoaa tietoa Lahden seudun vaiheista esihistoriasta nykypäivään. Näyttelyyn tuotetaan uusia esitystapoja, joissa käytetään esimerkiksi virtuaalitekniikkaa. Kaikenikäiset kuntalaiset halutaan mukaan suunnittelutyöhön – pohditaan yhdessä millainen paikka Lahti on!

KESKIVIIKKO 17.10. NASTOLAN KIRJASTO KLO 12-17

Klo 13 Piirtämisen uusi ulottuvuus

Tule tutustumaan, millaista on piirtää virtuaalitodellisuuden avulla, kun piirustuksen sisällä voi vaikka kävellä!

Klo 14 Virtuaalinen Lahti

Tule tutustumaan, millaisia Lahdesta kertovat VR-näyttelyt ovat. Vesijärvenkatu-näyttely on kehitetty aikaisemmin Historiallisen museon Sata askelta Lahdessa -näyttelyyn. Sata askelta Lahdessa -VR-näyttely on puolestaan mallinnus Historiallisen museon samannimisestä näyttelystä.

Klo 15 Minun Nastolani ja osallistuminen Nastolan historiaan (Sini Ojala, tutkija)

Nastolan historian neljäs osa on työn alla Lahden kaupunginmuseossa. Se käsittelee aikaa sota-ajasta kuntaliitokseen, joten muistitietoa löytyy. Kirjan rinnalla eri puolilla Nastolaa ja Lahtea kiertää Minun Nastolani -näyttely. Näyttelyn lisäksi muistelutyöpajat herättelevät nastolalaisia keskustelemaan kirjan teemoista ja antavat mahdollisuuden osallistua hankkeeseen.

Klo 16 Nastolan kotiseutumuseon kokoelman tulevaisuus? (Sari Kainulainen, kokoelmapäällikkö)

Nastolan kotiseutumuseon kokoelma tuli Lahden kaupunginmuseon vastuulle kuntaliitoksessa. Lahden museot seuloo paraikaa kokoelmaa. Osa Nastolan kotiseutumuseon kokoelmasta otetaan Lahden kaupunginmuseon kokoelmaan ja osaa tarjotaan muihin suomalaisiin museoihin. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Mitä tapahtuu kokoelman osalle, jota ei liitetä museokokoelmiin?

TORSTAI 18.10. KÄRPÄSEN KIRJASTO KLO 13-18

Klo 14 Piirtämisen uusi ulottuvuus

Tule tutustumaan, millaista on piirtää virtuaalitodellisuuden avulla, kun piirustuksen sisällä voi vaikka kävellä!

Klo 16 Virtuaalinen Lahti

Tule tutustumaan, millaisia Lahdesta kertovat VR-näyttelyt ovat. Vesijärvenkatu-näyttely on kehitetty aikaisemmin Historiallisen museon Sata askelta Lahdessa -näyttelyyn. Sata askelta Lahdessa -VR-näyttely on puolestaan mallinnus Historiallisen museon samannimisestä näyttelystä.

PERJANTAI 19.10. LAUNEEN KIRJASTO KLO 10-15

Klo 11 Piirtämisen uusi ulottuvuus

Tule tutustumaan, millaista on piirtää virtuaalitodellisuuden avulla, kun piirustuksen sisällä voi vaikka kävellä!

Klo 13 Virtuaalinen Lahti

Tule tutustumaan, millaisia Lahdesta kertovat VR-näyttelyt ovat. Vesijärvenkatu-näyttely on kehitetty aikaisemmin Historiallisen museon Sata askelta Lahdessa -näyttelyyn. Sata askelta Lahdessa -VR-näyttely on puolestaan mallinnus Historiallisen museon samannimisestä näyttelystä.

Panda piilossa -näyttely on katsottavissa myös Lahden taidemuseossa 16.-28.10.2018. Vesijärvenkatu 11 A, museon aukioloaikoina.

 

-----------------------------------------------------------------------------------------

Radio- ja tv-museo Mastola

1080_nettiin.jpg

Hullujenhuone VR-kokemuksena Radio- ja tv-museo Mastolassa Halloweenin aikaan 30.10.-4.11.2018

“Hullujen hautausmaa” on 360- ja 3D-tekniikalla toteutettu dokumentaarinen VR-elokuva, joka tarjoaa kokemuksellisen aikamatkan mielisairaanhoidon historiaan.

Laita VR-lasit silmille ja siirryt ajassa sata vuotta taaksepäin. Saat diagnoosin ja tipahdat suoraan 1900-luvun alun hourujenhoitolaitokseen, jossa koet uusimmat hourujenhoitomenetelmät! Tutustut aikansa uusimpiin psykokirurgisiin hoitomuotoihin, lobotomiaan, sähköshokkiin, kestonarkoosiin jne. Päätepisteessä pääset sinulle määrättyyn henkilökohtaiseen hoitotoimenpiteeseen.

Tarina rakentuu Pitkäniemen sairaalan potilasarkistojen pohjalta. Oppaaksesi lähtee Gustav. Hahmo on rakennettu Pitkäniemessä lähes viisikymmentä vuotta hoidossa olleen ja siellä kuolleen kappalaisen Hermo Gustav Willehadin potilaskansioiden pohjalta.

VR-elokuvan maailma on rakennettu yhdistämällä oikeaa rekvisiittaa ja 3D-mallinnoksia. Näyttelijät on kuvattu stereoskooppisesti, ja autenttisen mukaisen sairaalaympäristön luomisessa on hyödynnetty Unreal Engine -pelimoottoria.

Ohjaus ja VR-toteutus: Tomi Paijo
Tuotanto: Yle Asia

-----------------------------------------------------------------------------------------

Taidemuseo

Syksyn 2018 tapahtumia

lehdistokuva2_eetu_pekka_heiskanen_1.jpg

Näkymä Tuoretta maalia Lahdessa -näyttelyyn. Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen / Lahden museot.

 

Tuoretta maalia Lahdessa -näyttelyn yleisöopastukset
Sunnuntaisin klo 13.00 pääsylipun hinnalla

30.9.

14.10.

28.10.

11.11.

2.12.

 

Tuoretta maalia Lahdessa -näyttelyn
oheisohjelma marras-joulukuussa


la 17.11. Vauvojen ja taaperoiden värikylvyt
su 18.11. Taiteilijatapaaminen: Hilkka Uusikylä

la 24.11.-su 25.11. Ornamon  Design Joulu

la 1.12. Taiteilijatapaaminen: Tiina Mielonen

su 2.12. näyttelyn viimeinen päivä: musiikkia, tapahtumia

 

*****


PANDAPIILOSSA_WEB_kuva.jpg


Panda piilossa

Virtuaalitodellisuuslaseilla katsottava julistenäyttely Taidemuseon yleisön käytettävissä ja katsottavissa 16.28.10.2018

Panda piilossa -näyttelyssä Päijät-Hämeeen kirjastot, koulut ja palvelutalot ovat muuttuneet vuoden 2018 aikana virtuaalitodellisuuslasien avulla hetkeksi Julistemuseon näyttelyksi. Lokakuussa lahtelaiset pääsevät kokeilemaan näyttelyä! Tapahtumaviikon aikana on tarjolla myös muuta Lahden museoiden ohjelmaa.


Lue lisää

 

*****


Kotisivut.jpg

Perinteiset designmyyjäiset

Lahden taidemuseossa 24.–25.11.2018

Joulupukin pikkuapulaisten parhaat apajat!


*****

Taidemuseon joulupuoti

Lahden taidemuseossa 10.22.12.2018

Paketoidaan lahjojen mukaan joulutunnelmaa. Mukana Taidemuseon oma museokauppa ja paljon yhteistyökumppaneita vuosien varrelta. Puoti avoinna joka päivä kello 10-18.



Historiallinen museo kiinni remontin vuoksi

Museo on sulkenut ovensa yleisöltä 2.9.2018 alkaen. Kiitämme yleisöä kuluneesta vuodesta - seuraa tiedostusta korjaustöiden etenemisestä!

UUSI JULKAISU Helmiä Lahden taidemuseon kokoelmista

Helmiä Lahden taidemuseon kokoelmista esittelee komean valikoiman teoksia Lahden taidemuseon kokoelmista.

Radio- ja tv-museon museokauppa on nyt verkossa

Museokauppaan pääset netissä museon ollessa suljettuna.