Muut julkaisut
Hiilenmusta huivi
Antti Karisto
Professori Antti Kariston kirjoittama Hiilenmusta huivi kuvaa sisällissodan 1918 aikaa 15-vuotiaan tytön näkökulmasta.
Historialliset tapahtumat jättävät jäljen niin ihmisten mieliin kuin kaupunkikuvaankin.
Hiilenmusta huivi on kunnianosoitus kaupungin kerroksellisuudelle ja sukupolvelta toiselle siirtyvälle tiedolle.
8 €
Taistelu Lahdesta 1918
Hannu Takala
Sisällissodan syttyessä tammikuun lopussa 1918 Lahti siirtyi punakaartilaisten hallintaan. Saksalaiset miehittivät lyhyen taistelun jälkeen Lahden kaupungin huhtikuussa, minkä jälkeen alkoi ankara taistelu kaupungin hallinnasta. Lahden länsipuolelle kerääntyneet punaiset yrittivät yli viikon ajan murtaa saksalaisten puolustusta. Puolustajien rintama kesti, mutta osa punaisista pääsi linjojen läpi itään.
Taistelu Lahdesta 1918 on historian ja arkeologian lähteisiin perustuva tutkimus sisällissodan viimeisitä taisteluista Lahdessa ja sen ympäristössä keväällä 1918. Lahden ratkaisun päivät käydään läpi saksalaisten sotapäiväkirjojen valossa. Sen lisäksi kirjaassa on runsaasti sodan jalkoihin jääneiden siviilien tuntemuksia. Runsas kuvitus ja karttamateriaali elävöittävät tekstiä. Lukijalle tarjoutuu mahdollisuus eläytyä sisällissodan aikaisiin tunnelmiin sekä etsiä vielä maastossa näkyviä taistelupaikkoja kirjassa olevien karttojen avulla.
12 €
Lahti - arjen kauneus
toimittanut Heini Moisio, Lahden teemavuosihanke
Lahden kaupunkikuva on lahtelaisuuden heijastus. Arjen kauneutta on arkkitehtuurin rosoinen kerroksellisuus, joka avautuu yksilöllisenä kaupunkikokemuksena. Lahdessa on tuttuja kohtaamispaikkoja, mutta myös muutoksen tuomaa yllätyksellisyyttä. Kirja kertoo oivallisesti miten Lahti on rakennettu isosti, hyvin ja usein paljonkin, mutta kuitenkin järkevästi ja taloudellisesti.
Kaupunkikeskusta on uusiutunut usein ja sen kautta on syntynyt erilaisia arjen ympäristöjä, joissa näkyy upeasti kulloisenkin arkkitehtuurin muodot. Lahti on myös vahva teollisuuskaupunki joka tuo oman kuvansa lahtelaiseen arkeen.
Markus Henttosen kuvitus vie lukijan mukanaan Lahtelaiseen Arjen Kauneuteen.
3 €
Come to Finland - Julisteita & matkoja/Affischer & resor 1951-1965
Magnus Londen, Joakim Enegren, Ant Simons
Professori Erik Bruun Come To Finland teoksesta:
"Minulla ei ollut aavistustakaan että tällainen aineisto oli olemassa. On todellinen kulttuuriteko tuoda se ihmisten nähtäväksi!"
2007, Tarjous 19,50 €
Kaikki isänmaan puolesta Nastolassa
suojeluskunta, Lotat, vankileirit
Marja Huovila
2007, 340s. 16 €
Tusina täynnä rakennusperintövuosia - Lahden ERP-toimintaryhmän juhlakirja,
Euroopan rakennusperintöpäivien (ERP) Lahden toimintaryhmän kirjoituksia lahtelaisesta
rakennetusta ympäristöstä. Runsas kuvitus. 2006, 86 s. 2 €
Lahti-Pietari kulttuurirata; Matti Bergström, Esa Hassinen, Markku Koski, Hannu Niklander, Riitta Niskanen,
Terhi Willman, Heini Moisio (toim.)
Kirja on kaupungin Sivistystoimialan julkaisuja ja on tulosta Radan vuodesta 2006, 81 s. 22 €
Lahden kunnallishallinto, Rakenteita ja päätöksentekijöitä;
Juhani Pihlaja
Kirja on luettelojulkaisu jossa on esitetty Lahden kaupungin luottamustoimissa ja virkamiehinä
toimineet. 158 s. 2006, 2 €
Lahti-käsikirja; Juhani Pihlaja
Kirjassa on yhdistetty tilastoaineistoa ja perustietoja Lahden kehityksestä. 2005, 365 s. 1 €
Nuori 100-vuotias Lahti; Riitta Niskanen (toim.)
Eri kirjoittajien artikkeleita 100-vuotiaan Lahden historiasta ja nykypäivästä. Sisältää paljon
väri- ja mustavalkokuvia. 201 s. 2005, 20 €
LOPPUUNMYYTY
Lahden kaupungin julkiset veistokset
Esitteessä on esiteltyinä veistokset, niiden tekijä, paljastusajankohta, materiaali, mitat. Mustavalkokuvitus.
27 s. 0,20 €
Lahti - Arkkitehtuurikohteita
Esitteessä on esiteltyinä 75 Lahden merkittävää ja mielenkiintoista arkkitehtuuri- ja miljöökohdetta.
44 s. 1995, 1 €
Lahti Päijät-Häme
Nelivärinen pienoiskuvateos Lahdesta, mukana ruokareseptejä. Tekstit suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja ranskaksi.
64 s. 2003, 7 €
Marskin aukio puhuttelee; Mauno Uusitalo (toim.)
Lahden sotaveteraanipiirin julkaisema. Suomen marsalkka Mannerheim (1867-1951) kolmen sodan ylipäällikkö. Päijäthämäläisiä vaativissa johtotehtävissä. Valtakunnallisia vaikuttajia. Marsalkan ratsastajapatsashanke ja Marskin aukio.
48 s. 2002, 3 €
Peruskorjaus, Perinne ja Taide (HLTT)
Hämeen läänin taidetoimikunnan Perinne ja taide- työryhmän kokoama Tampereen teknillisen korkeakoulun asiantuntijoiden kirjoittama artikkelikokoelma, joka keskittyy puurakennuksiin ja maisemaan. Piirroskuvitus.
86 s., 1980, offset, 0,10 €
Puun puhe
Päijät-Hämeen tutkimusseuran 20. toimintavuoden juhlateos, jonka teemana on puu ja sen käyttö eri yhteyksissä.
121 s. 2001, 3 €
Päijät-Häme á la carte
Päijät-Hämeen ruokaperinteestä värivalokuvakirja. Kirjassa on paikallisten raaka-ainetuottajien ja maakunnan ohjelmallisten ruokatarjoilujärjestäjien reseptejä. Samaan kirjasarjaan kuuluu myös muita perinneruokakirjoja. Kaikki tekstit myös englanniksi ja saksaksi.
96 s. 1998, 9,50 €
Rakas vanha radio; Eero Saarenheimo
Kirjoitelmia ja mietteitä elektronisen viestinnän menneiltä vuosilta. Radion historia, asema ja ohjelmat valottuvat moni-ilmeisesti
professori Eero Saarenheimon humaaneissa ja sivistyneissä esseissä.
245 s. 1995, 15,15 €
Sadasosasekunti; Jukka Pakkanen
Kirjoittajan ajatuksia urheilusta teemana urheilu elämässä ja elämä urheilussa. Osin omakohtaiseen kokemukseen perustuen Pakkanen pohtii urheilun olemusta ja urheiluun liittyviä elämyksiä niin voiton kuin häviönkin hetkellä.
91 s. 1992, 3 €
Salpausselkä ja jääkaudet; Matti Saarnisto, Harri Kutvonen, Heikki Rainio
Lahden kaupunginmuseon julkaisu. Salpausselkien geologian perusteos, johon liittyy Hiihtomuseossa esillä oleva Geologian tutkimuskeskuksen laatima näyttely. Väri- ja mustavalkeita kuvia ja karttoja.
50 s. 1994, 2 €
Silkkipainon tulo suomalaiseen käyttögrafiikkaan ja kaupalliseen julistetaiteeseen; Outi Alatalo-Pöllänen
Silkkipainotekniikan historia ja soveltaminen mainosgrafiikkaan 1950-luvulla ja 1960-luvun alkupuolella. Julistemuseon julkaisusarja VI/1993.
92 s. 1993, offset, A4 1 €
Tapani Niku 1895 - 1989 Suomen murtomaahiihdon uranuurtaja; Risto Niku
Suomen ensimmäisen talviolympiamitalistin Tapani Nikun hiihtäjäura. Niku-siteen kehittäjä.
8 s. 1995, 0,80 €. Ei saatavissa.
Yhdessä hiihtäen; Seppo Karhu (toim.)
Ulkoilusta terveyttä-sarja. Hiihtämiseen kannustava teos harrastajille. Sisältää myös tutkija Helena Parviaisen artikkelin hiihdon historiasta
180 s. 2002 5 €
Esko Järvinen Oy 1932-1991; Helena Peippo, Raimo Toivonen
Historiikki on kertomus suksitehdas Esko Järvinen Oy:n vaiheista, mutta samalla siinä kuvataan suomalaisen murtomaasuksen teollista valmistusta yksipuisesta suksesta sälesukseen ja edelleen nykypäivän lasikuitusukseen.
23 s. 1992, 2 €
Latua! Toim. Merja Heiskanen
Kirjaan on koottu perustietoa suomalaisen hiihdon historiasta. Asiantuntijoiden kirjoittamissa artikkeleissa selvitetään lumen rakenne ja muinaisten suksien muodot sekä pohditaan urheilun ja yhteiskunnan suhdetta. Lisäksi kirjassa on tiiviissä muodossa mäkihypyn historia Suomessa ja Salpausselän kisojen vaiheet.
47 s. 1989, 3 €. Ei saatavissa.
Sporttituulia kansalle, 1800-luvun kilpaurheilun alkulähteillä; Eeva-Liisa Lehtonen
Erikoistutkimus, joka kertoo kotimaisen kilpaurheilun varhaishistoriasta 1800- luvulta, ajalta ennen kansanurheilun järjestäytymiskehitystä.
82 s. 1995, 2 €