HALOO -muotoilija puhelimessa -
pohjoismaisia muotoilijoita puhelinmalleineen

29.9.2007-3.11.2008


Radio- ja tv-museo esittelee 29.9. 2007 alkaen pohjoismaista puhelinmuotoilua. Näyttelyn pääroolissa ovat pohjoismaiset muotoilijat, jotka ovat suunnitelleet puhelimia. Osa heistä on suurelle yleisölle tunnetumpi kenties muiden suunnittelemiensa tuotteiden kautta. Joukossa on maailmankuuluja tekijöitä eri pohjoismaista.

Mukana näyttelyn kokoamistyössä ovat Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska ja Norja. Kunkin maan viestintäalan museot ovat itse valinneet muutamia muotoilijoita edustamaan maataan ja jokainen maa on huolehtinut omalta osaltaan tutkimus- ja kirjoitustyöstä. Lahden Radio- ja tv-museo on vetänyt projektia, lisäksi työhön ovat osallistuneet Post & Telemuseum Tanskasta, Tekniskamuseet Ruotsista sekä Telemuseum Norjasta. Suomen tekstit on työstetty Tuula Poutasuon näyttelyä varten tekemän kartoituksen ja artikkelin pohjalta.

Suomea näyttelyssä on valittu edustamaan puhelinmuotoilun pioneeri Daniel Johannes Wadén (1850-1930), Antti Nurmesniemi (1927-2003) suomalaisen muotoilun kultakaudelta sekä edelleen tuottelias Hannun Kähönen (1948-). Lisäksi kerromme Nokian matkapuhelimien muotoilusta, jota edustavat Jorma Pitkonen, Tapani Hyvönen sekä Jouko Tattari.

Olemme saaneet koottua näyttelyyn edustavan otoksen esiteltävien suomalaisten muotoilijoiden töistä. Esinelainoja on saatu alan muista suomalaisista museoista sekä yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä. Näyttelyyn on rakennettu installaatio "puhelinpylväs" Nokian matkapuhelimista.

Ruotsia edustavat Lars Magnus Ericsson (1864-1926), Ralph Lysell (1907-1987) sekä arkkitehtifirma AOS , Norja esittelee Johan Christian Bjerknesin (1889-1983) Jean Heibergin (1884-1976), Georg Fredrik Fastingin (1903-1987), Brun Oldanin (1936-) ja Willy Simonsenin (1913-2003) Tanskasta esillä ovat Jacob Jensen (1926-), Henning Andreasen (1923-) ja Jan Trägårdh (1931-2006).

Näyttely kertoo pohjoismaiden puhelinmuotoilun yleislinjat. Päähuomio pidetään kuitenkin itse muotoilijoissa ja heidän tuotteissaan. Syvemmälle pohjoismaisen puhelinmuotoilun historiaan pääsee näyttelyn panelitekstien kautta. Lisäksi näyttelyn yhteydessä on tuotettu julkaisu, jossa on laajemmat artikkelit ja runsaampi kuvavalikoima.

Historiallinen museo kiinni remontin vuoksi

Museo on sulkenut ovensa yleisöltä 2.9.2018 alkaen. Kiitämme yleisöä kuluneesta vuodesta - seuraa tiedostusta korjaustöiden etenemisestä!

Radio- ja tv-museon museokauppa on nyt verkossa

Museokauppaan pääset netissä museon ollessa suljettuna.