mp_banneri.jpg

Miniprint Finland 2010
7. kansainvälinen pienoisgrafiikan triennaali
27.11.2010-30.1.2011

autio_sivu.jpg

Susanna Autio (Suomi): sarjasta Eläimetkin ovat ihmisiä

Seitsemännen kerran järjestetty kansainvälinen pienoisgrafiikan triennaali Miniprint Finland tarjoili huippugrafiikkaa ympäri maailmaa. Mukana oli kaksi- ja kolmiulotteisia teoksia yli 30 maasta, ja lähes kaikki grafiikan tekniikat olivat edustettuna näyttelyssä. Miniprint Finland -tapahtuman järjestivät Lahden Taidegraafikot ry ja Lahden taidemuseo.

Kesäkuussa 2010 kansainvälinen jury valitsi ehdolle lähetettyjen, vuosina 2007-2010 valmistuneiden, teosten joukosta esille tulevat työt. Juryn tavoitteena oli koota tiivis ja edustava otos nykygrafiikasta. Seula olikin tiukka, koska valittujen näyttelyteosten määrää karsittiin vuodesta 2007 noin 150 työllä.

den_engelsen.jpg

Jacomijn Den Engelsen: M.M. V, 2010

Tänä vuonna haluttiin mukaan myös kolmiulotteisia teoksia, joten kilpailutöiden koko sai laajentua normaalista 20 x 17 cm:stä (korkeus x leveys) 5 cm:iin syvyyssuunnassa. Ehdotuksia tuli 866 taiteilijalta yhteensä 2419, joista 214 teosta valittiin mukaan näyttelyyn. Esillä näyttelyssä oli grafiikkaa 152 taiteilijalta 33 eri maasta.

Miniprint Finland -näyttely sisälsi lisäksi kansainvälisen juryn tuotannosta koostuvan kokonaisuuden, jossa oli esillä Loit Jõekaldan (Viro), Pekka Hokkasen (Suomi), Maria Kausalaisen (Suomi), John Rasimuksen (Ruotsi) ja Tom Thijssen (Alankomaat) teoksia.

Jury jakoi kilpailussa Grand Prix -palkinnon ja kolme tunnustuspalkintoa. Näiden lisäksi jury myöntää kaksi kunniamainintaa. Palkintojen ja kunniamainintojen saajat, näyttelykatalogi ja Miniprint-DVD julkistettiin näyttelyn tiedotustilaisuudessa 26.11.2010.


Miniprint Finland 2010 - palkitut taiteilijat

a_jussi.jpg

Grand Prix -palkinto
Jussi Juurinen (Suomi)

 

a_taichi.jpg

Tunnustuspalkinto
Taichi Kodama (Japani)

 

a_anne.jpg

Tunnustuspalkinto
Anne Desmet (Iso-Britannia)

 

a_susanna.jpg

Tunnustuspalkinto
Susanna Autio (Suomi)

 

a_jacomijn.jpg

Kunniamaininta
Jacomijn Den Engelsen (Alankomaat)

 

a_cleo.jpg

Kunniamaininta
Cleo Wilkinson (Australia)

Miniprint Finland 2010 -tapahtuman suojelija oli taidegraafikko Outi Heiskanen.

Miniprint Finland laajeni myös lahtelaiseen Galleria Uuteen Kipinään 22.12.2010-16.1.2011. Lahden Taidegraafikot olivat kutsuneet gallerianäyttelyyn Tom Thijssen ja Bea Farenhorstin (Alankomaat) sekä koonneet Miniprintin karsituista ehdokkaista kokonaisuuden "Poimittuja Helmiä". Edellä mainittujen lisäksi galleriassa nähtiin Miniprintin suojelija Outi Heiskasen grafiikkaa ja teoskoosteita 22.12.2010-6.2.2011.

Miniprint Finland 2010 jury

Loit Jõekalda (Viron Taidegraafikoiden puheenjohtaja)
Pekka Hokkanen (Lahden Taidegraafikot ry)
Maria Kausalainen (Suomen Taidegraafikot ry)
John Rasimus (Ruotsi)
Ville-Matti Rautjoki (Lahden taidemuseo)
Tom Thijsse (Alankomaat, Miniprint Finland 2007 Grand Prix -palkittu)

Historiallinen museo kiinni remontin vuoksi

Museo on sulkenut ovensa yleisöltä 2.9.2018 alkaen. Kiitämme yleisöä kuluneesta vuodesta - seuraa tiedostusta korjaustöiden etenemisestä!

Radio- ja tv-museon museokauppa on nyt verkossa

Museokauppaan pääset netissä museon ollessa suljettuna.