Tietoa Lahden taidemuseosta

Vuonna 1950 perustettu Lahden taidemuseo on toiminut alusta alkaen Vesijärvenkatu 11:ssä. 1970-luvulla museo sai vaihtuville näyttelyille katutasosta tilat, joita vuonna 1987 laajennettiin ja pääsisäänkäynti siirrettiin Vesijärvenkadun puolelle. Taidemuseon yhteydessä on toiminut vuodesta 1975 lähtien myös Julistemuseo.

Taidemuseossa järjestetään vaihtuvia kansainvälisiä ja kotimaisia näyttelyitä, joissa on esillä vanhaa ja uutta taidetta sekä graafista muotoilua. Museossa ei ole pysyvää perusnäyttelytilaa, vaan omia kokoelmia on nähtävillä lähinnä erilaisissa teemanäyttelyissä.

Lahden taidemuseo on toiminut vuodesta 1980 lähtien Päijät-Hämeen aluetaidemuseona, jonka piiriin kuuluu Lahden kaupungin lisäksi 12 ympäristökuntaa. Aluetaidemuseo opastaa ja antaa asiantuntija-apua alueen kunnille ja yhteisöille kuvataiteeseen liittyvissä asioissa sekä ylläpitää alueen taideteosrekisteriä. Aluetaidemuseo tekee myös taidekasvatustyötä.

Tarinoita torin alta -aineistopaketti koulujen käyttöön

Lahden museoiden koostama aineistopaketti Tarinoita torin alta on julkaistu Finna Luokkahuoneessa.

Pysäkkinäyttöjen taidehanke Risteyksessä käynnistyy 1.1.2021

Tammikuussa nähdään Laura Konttisen teos Talo ja museon kokoelmista Markus Heikkerön teos Churning of the Sea.

Katso kuvia Ihanasti laulettu -yhteislaulutilaisuudesta

Radio- ja tv-museo Mastolan pihalla järjestetty yhteislaulutilaisuus, jossa laulettiin Leevi and the Leavingsien rakastettua tuotantoa Minja Kosken, Mikael Saaren ja Niklas Hagmarkin johdolla.

Julistetriennalen ilmoittautumista jatkettu 14.12. asti

Ilmoittautumista Lahden kansainväliseen julistetriennaleen on jatkettu viime hetken ilmoittautumisen tasoittamiseksi.

Suomen naiset ladulla ja mäessä -julkaisu ilmestynyt

Suomen naiset ladulla ja mäessä tarjoaa elävän ja monipuolisen yleiskatsauksen naisten kilpahiihdon ja mäkihypyn historiaan Suomessa. Teoksessa perehdytään myös harrastehiihtoon, valmennuksen saloihin sekä eri aikakausien hiihtomuotiin.