Lahden kaupunginmuseon toimintakertomus 2011. 

Lahden kaupunginmuseon - Päijät-Hämeen maakuntamuseon toimintakertomus 2011, on luettavissa tästä.
21.06.2012


Lahden suurperformanssissa tuhansia osallistujia

Fellmanin pelto -performanssiin osallistui tuhansia ihmisiä sunnuntaina 28.4. Taiteilija Kaisa Salmen ohjaama teos keräsi osallistujilta runsaasti kiitosta. Tapahtuman aikana kuvattiin myös otteita syksyllä valmistuvaan elokuvaan.

Valon houkutus -näyttelyssä vietetään Valokuvailtaa Martti Jämsän vetämänä 12.3. klo 17 alkaen.

Valokuvataiteilija Martti Jämsä kertoo taiteellisesta työstää taidemuseon Valokuvaillassa. Jämsä on myös yksi Valon houkutus -näyttelyn taiteilijoista.

Radio- ja tv-museon kaupan tuotteet Trafiikin verkkokaupasta!

Tilaa Radio- ja tv-museon tuotteet suoraan verkkokaupasta.

Radio- ja tv-museo on suljettu toistaiseksi

Ajojärjestelyt Radiomäelle muuttuneet rakennustyömaan takia

Ajo Mannerheiminkadun kautta suljettu väliaikaisesti.

Julistemuseo täytti 35 vuotta 2009

17.10.2009 - Vuonna 1975 perustettu Julistemuseo on graafisen muotoilun erikoismuseo.

Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan 20.9.2012-31.12.2013

Hiihtomuseon Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan - näyttelyssä esittäytyy suomalaisen suksen pitkä, vahva ja omintakeinen suksenvalmistusperinne kotiteollisesta teolliseen valmistukseen.

Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan -näyttelyjulkaisu

Hiihtomuseon uusi näyttelyjulkaisu

Virtuaalikierros Hiihtomuseossa

Tutustu Hiihtomuseoon ja Suurmäen näkötorniin virtuaalisesti.

Lahden kaupunginmuseon toimintakertomus 2011

21.06.2012

Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä valmistunut

Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä on viisi vuotta kestänyt tutkimus- ja julkaisuhanke, joka perustuu Lahden kaupunkisuunnittelun, rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon yhteistyölle. Uunituore kirja kertoo Lahden sodanjälkeisen rakentamisen historian.

Museon lausunnot löytyvät jatkossa verkosta

Lahden kaupunginmuseon / Päijät-Hämeen maakuntamuseon kulttuuriympäristöä koskevat lausunnot löytyvät museon verkkosivuilta helmikuun 2013 alusta lähtien.

Pääsiäisenä museoon

Katso pääsiäisen ajan poikkeukselliset aukioloajat

Museoviikon tapahtumia Lahden museoissa

ti 14. - su 19.5.2013

Häiriöitä Lahden museoiden sähköpostiliikenteessä

12.6.2013: Pyydämme asiakkaita ottamaan yhteyttä museoon kiireellisissä tapauksissa puhelimitse.

Lahden museot ovat kiinni juhannuksena 21.-23.6.

Lahden museot toivottaa kaikille hyvää juhannuksen aikaa!
historiallisen museon uusin uutinen

Viipuri mon amour 17.5.2013-16.3.2014

Laajassa Viipuri mon amour -näyttelyssä eläydytään monelle niin rakkaan kaupungin tunnelmiin. Näyttely tuo Viipurin lähihistoriaa nähtäväksi runsaan kuvamateriaalin, taiteen ja esineistön välityksellä. Kesäkuun 20. päivänä 1944 Viipurin linnan tornista viimeisen kerran laskettu Suomen lippu johdattaa katsojan surun ja ilon kaupungin moniin vaiheisiin.
taidemuseon uusin uutinen

Kesällä remontissa - Lahden taidemuseo avautuu jälleen syksyllä 2013

Lahden taidemuseon näyttelytiloihin tehdään kesällä 2013 kevyt pintaremontti. Museo on suljettuna syyskuun lopulle 2013 saakka. Taidemuseo toivottaa hyvää kesää!
radio- ja tv-museon uusin uutinen

Radio- ja tv-museo on suljettu toistaiseksi

Radio- ja tv-museo on suljettu toistaiseksi. Pahoittelemme häiriötä!
julistemuseon uusin uutinen

Lahden kansainvälinen julistebiennale muuttuu triennaleksi

Lahden kansainvälinen julistebiennale on muuttunut triennaleksi. Seuraava julistetriennale järjestetään 2014.
hiihtomuseon uusin uutinen

Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan 20.9.2012 - 31.12.2013

Suksen valmistuksen historiaa sekä talviurheiluvälineiden muotoilua esittelevä näyttely.