Lahden Kartano

fellman.jpg

Kapteeni August Abraham Fellman (1839-1912) osti Kartanon tilan vuonna 1867. Lahden kylässä oli 1860-luvun lopulla nelisenkymmentä maatilaa sekä torppia. Asukkaita kylässä oli hieman alle 200. Kartano (Lahtis Gård) oli kylän suurin talo, joka sijaitsi tiiviistä ja pienimuotoisesta kyläasutuksesta hieman erillään. Tilan maat ulottuivat Vesijärven rantaan saakka.

August Fellman rakennutti vuosina 1897-98 uuden päärakennuksen Lahden kauppalan tuntumassa sijainneeseen kartanoonsa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Hjalmar Åberg (1870-1935). Arkkitehti otti rakennukseen tyylivaikutteita pohjoiseurooppalaisesta renessanssista ja saksalaisesta tiiligotiikasta. Fellmanin suku omisti kartanon vuoteen 1919 asti, jolloin he myivät sen maa-alueineen kahdelle liikemiehelle. Nämä puolestaan myivät kartanon edelleen Lahden kaupungille.

Vuonna 1920 rakennuksessa aloitti kansakoulu, seuraavana vuonna kauppakoulu. Koulukäytön myötä Kartanon sisätilat muuttuivat dramaattisesti. Entisen asuinrakennuksen muuttaminen koulutoimen tarpeisiin merkitsi väliseinien purkamista ja uusien rakentamista. Parkettilattiat purettiin ja korvattiin lautalattioilla, tulisijoja muutettiin ja kaikki huoneet maalattiin. Kartanossa toimi myös lastentarha vuosina 1924-1931 ja alakerrassa kouluhammashoitola vuosina 1946-1959.

Lahden historiallisen museon käyttöön kartano luovutettiin 1960-luvun puolivälissä. Rakennukseen kunnostettiin museon näyttelytilat, jotka avattiin yleisölle vuonna 1968.

Kun rakennusta muokattiin 1960-luvulla museon tarpeisiin, entistettiin alakerran yksi huone sen seinistä ja katosta löytyneiden alkuperäisten koristemaalausfragmenttien perusteella. Huoneen koristeellinen uuni on ainoa Kartanon alkuperäinen kiinteä kaluste.

Viipuri mon amour 17.5.2013-16.3.2014

Laajassa Viipuri mon amour -näyttelyssä eläydytään monelle niin rakkaan kaupungin tunnelmiin. Näyttely tuo Viipurin lähihistoriaa nähtäväksi runsaan kuvamateriaalin, taiteen ja esineistön välityksellä. Kesäkuun 20. päivänä 1944 Viipurin linnan tornista viimeisen kerran laskettu Suomen lippu johdattaa katsojan surun ja ilon kaupungin moniin vaiheisiin.

Kesällä remontissa - Lahden taidemuseo avautuu jälleen syksyllä 2013

Lahden taidemuseon näyttelytiloihin tehdään kesällä 2013 kevyt pintaremontti. Museo on suljettuna syyskuun lopulle 2013 saakka. Taidemuseo toivottaa hyvää kesää!

Radio- ja tv-museo on suljettu toistaiseksi

Radio- ja tv-museo on suljettu toistaiseksi. Pahoittelemme häiriötä!

Lahden kansainvälinen julistebiennale muuttuu triennaleksi

Lahden kansainvälinen julistebiennale on muuttunut triennaleksi. Seuraava julistetriennale järjestetään 2014.

Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan 20.9.2012 - 31.12.2013

Suksen valmistuksen historiaa sekä talviurheiluvälineiden muotoilua esittelevä näyttely.

 

 

web_fellmanaugustabraham1.jpg

Lue lisää Kartanon kapteeni, hovineuvos August Fellmanista Kuka, mitä, Lahti -sivuilta