Paikallista historiaa mukana Vuoden kotiseututeos -kilpailussa

Nastolan Ruuhijärven maalaismaisemaa. Kuva Lahden museot, kuvakokoelmat, Jaakko Syrjälä.

Suomen Kotiseutuliitto on julkaissut Vuoden kotiseututeos -kilpailussa mukana olevien kirjojen nimet. Päijäthämäläisillä kotiseutukirjoilla on kilpailussa vahva edustus, sillä 35 teoksen joukossa on mukana neljä julkaisua maakunnan alueelta. Ehdolla olevat vuonna 2020 ilmestyneet teokset valottavat alueen elämänmenoa eri näkökulmista.  

VTM, FM Ville Eerolan kirjoittama Nastolan historia IV – Nastolalaisten ja Nastolaan muualta tulleiden elämä 1939–2015 ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemana vuoden 2020 lopulla. Teoksen tutkimustyötä ja nastolalaisia osallistavaa Minun Nastolani -projektia ohjasi Lahden museot. 

Nastolan historian neljännen osan historiatoimikunnan puheenjohtaja Janne Ridanpää osallistui myös toisen kilpailussa mukana olevan teoksen syntyyn. Ridanpää on yksi Made in Heinola – retkiä kaupungin kulttuuriperintöön -kirjan 17 kirjoittajasta. Aikamatkan Heinolan historiaan ovat toimittanet Heinolan museoiden museonjohtaja Terhi Pietiläinen ja amanuenssi Sirpa Juuti

Nastolan ohella lähiaikoina kuntaliitoksen kokeneen kunnan historia on esillä teoksessa Hämeenkosken historia 1945–2015. Se on lähtöisin kuntahistorioiden pitkän linjan tekijän, FT Ilkka Teerijoen kynästä. Teoksen kuvamateriaali on pitkälti Koski-seuran teosta varten keräämää. 

Hollolan ja Hämeenkosken seutuvilla liikutaan kotiseutuneuvos Heikki Mantereen toimittamassa Hollolan kotiseutukirja XXXIV ”Ei onni tu ettien, se tuli eläe. Kirjatalkoisiin on osallistunut 17 Hollolan kotiseutuyhdistyksen kirjoittajaa ja julkaisu jatkaa yhdistyksen kotiseutukirjasarjan kunniakasta perinnettä. 

Vuoden kotiseututeoksen palkitsemisella kannustetaan kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuodaan kotiseutukirjallisuudelle näiden ansaitsemaa näkyvyyttä. Finalistit valitsee loppukesästä Suomen Kotiseutuliiton asettama raati, johon kuuluvat historioitsija ja kotiseutukirjojen asiantuntija Jukka Hako (pj), Kansallisarkisto Oulun johtaja Vuokko Joki ja museonjohtaja Teppo Ylitalo.  

Vuoden 2021 kilpailun voittajan valitsee tänä vuonna Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo finalistien joukosta.

Nastolan historia IV saatavana Lahden museoiden verkkokaupasta

Nastolan historia IV Lahden museoiden verkkokaupasta hintaan 39 €.
Kirja on myynnissä myös Hiihtomuseon, Mastolan ja Malvan museokaupoissa sekä Lahden palvelutorilla ja Nastolan kirjastossa.