Sahtiseminaari Hollolassa toukokuussa

Valtakunnallisten museopäivien osallistujat pääsivät maistamaan sahtia Itä-Hämeen museossa vuonna 1976. Pirjo Kaarkoski/Lahden museoiden kuvakokoelmat.

Lahden museot, Päijät-Hämeen liitto/Päijät-Hämeen kulttuuriverkko -hanke ja Salpausselkä UNESCO Global Geopark järjestävät kaikille avoimen sahtiseminaarin 17.5.2024 klo 12–17 ravintola Hollolan Hirvessä.

Sahti on aineetonta kulttuuriperintöä, joka elää vahvana Päijät-Hämeen kaikissa kunnissa. Sahdin historia ulottuu jopa tuhansien vuosien taakse. Sahdin valmistamiseen ja nauttimiseen liittyvät perinteet ovat toisaalta muuttuneet, toisaalta pysyneet samanlaisina. Sahti on perinteisesti ollut pitopöytien juoma ja sitä valmistetaan erityisesti jouluksi ja juhannukseksi sekä sukujuhliin. Valmistamiseen liittyvä tietotaito siirtyy edelleen suvussa eteenpäin, vaikka puiset kuurnat ovat monella vaihtuneet helpommin puhdistettaviin teräksisiin astioihin.

“Seminaarissa kuulemme, miten sahtia voi valmistaa myös pienissä erissä kerrostaloasunnon keittiössä, pääsemme maistamaan sahtia ja keskustelemaan siitä, miksi sahti on niin tärkeää”, paljastavat sahtiseminaarin suunnittelusta Lahden museoilla vastaavat vastuumuseotutkijat Elisa Lindell ja Marja Lähteenmäki.

Sahtiseminaarin puheenvuoroissa kerrotaan sahdin historiasta, valmistamisesta ja maistamisesta sekä elävän perinteen tallentamisesta ja välittämisestä eteenpäin. Luvassa on myös lyhyitä puheenvuoroja sahtiperinteen nykytilasta ja tulevaisuudesta.

“Vaikka omassa suvussa sahdin valmistamisen perinne olisi päässyt katkeamaan, nykyään tietoa ja opastusta on tarjolla kaikille halukkaille. Aineettoman kulttuuriperinnön säilymisessä tärkeintä on, että perinne elää ja välittyy myös tuleville sukupolville”, kannustavat Lindell ja Lähteenmäki kaikkia sahdista kiinnostuneita.

Tilaisuus on suunnattu sahtiseuroille, sahdin valmistajille, museoille, kotiseututoimijoille, kunnille, matkailualan toimijoille, yhdistyksille, sahdin parissa työskenteleville sekä ihan kaikille sahdista ja sahtiperinteen jatkuvuudesta kiinnostuneille.

Kahvitarjoilun järjestämiseksi seminaariin pyydetään ilmoittautumisia 5.5. mennessä: Sahtiseminaari 17.5.2024 Hollolassa – Tervetuloa!

Seminaarin jälkeen on mahdollisuus osallistua ruokailuun ravintolassa ja iltatilaisuuteen Hollolan Hirven savusaunalla saunomisen merkeissä.

Lisätiedot:

Elisa Lindell
Vastuumuseotutkija

Alueellinen taidemuseotyö ja julkinen taide